perjantai 28. joulukuuta 2012

Tuhoon tuomittu dodo


Halusin tehdä veljelleni joululahjaksi mekaanisen dodon, mutta koulukiireiden takia sen tekeminen jäi aika viime tippaan. Muutamien kokeilujen jälkeen keksin miten saisin luotua lintumaisen kävelyn, ja varsin sulava askellus siitä tulikin. Päätin laittaa linnun myös viuhtomaan pieniä siipiään samalla kun se tepastelee.

Monen päivän suunnittelu-, leikkaus- ja maalausurakan jälkeen oli aika laittaa lintu lopullisesti kasaan. Valitettavasti jouduin toteamaan, että vaikka kokonaisuuden mekaniikka toimi paperilla, käytännössä kampiakselin ja kiertokangen voimat eivät riittäneet liikuttamaan monen mutkan takana olevia suhteellisen massiivisia jalkoja. Yritin korjata asiaa moneen otteeseen, sillä olin uhrannut projektille jo niin monta tuntia, ja siivet sekä se monimutkaisin kohta eli tuo jalan mekanismi toimivat niin moitteettomasti. Mutta aika, materiaalit ja keinot loppuivat, ja oli pakko nostaa kädet pystyyn. Toivottavasti keksin ratkaisun joskus, kun olen ehtinyt kerätä voimia, sillä olisi tosi mahtavaa nähdä tuo valmiina.


Olisin voinut tehdä jaloista vähän realistisemmat liittämällä "lihaa" kiinni joko sääri- tai pohjeluuhun, mikä olisi peittänyt tuota mekanismia, ja kiinnittämällä nuo pitkät pinnat pyöreiden palojen piiloon jäävälle puolelle. Mutta tämän oli tarkoitus tulla tekniikan miehelle ja liike on mielestäni sen verran elegantti, etten halunnut peittää sitä.

torstai 27. joulukuuta 2012

Paksu tuubihuivi


Neuloin aattoiltana pukkia odotellessa tuubihuivin paksusta Bravo Big -langasta. Tein tämän yksi oikein, yksi nurin kympin puikoilla tehden aina langankierron silmukoiden välissä, jotta neuloksesta tulee tarpeeksi isoa. Siinä meni hetki ennen kuin pääsi oikeaan rytmiin, mutta pieni epätasaisuus ei hirveästi haittaa tuossa kirjavassa huivissa. Helpommalla olisi kai päässyt käyttämällä superpaksuja puikkoja.


maanantai 24. joulukuuta 2012

Totoro


Puun oksalla istuvat punatulkut olisi kai perinteisempi aihe jouluiseen ristipistotyöhön, mutta mie päätin tehdä Totoron. Tämä kai sopii paremmin asuntoon, jossa on kyllä hieno klassinen kaappikello, mutta myös kaikenlaisia lapsellisia nuorekkaita sisustuselementtejä.

lauantai 22. joulukuuta 2012

Kolme pukkia

video

Kolmas veljenpoika sai tänään nimen ja päätin tehdä ristiäislahjaksi hänelle taulun sijasta tälläisen liikkuvan kuvan. Ajattelin, että tämähän käy siitä enkelitaulusta, kun tässä kolme veljestä ylittää siltaa puskissa väijyvistä vaaroista huolimatta.

Askartelin mekanismin rattaatkin itse puupahvista ja grillitikuista, mistä olen aika tyytyväinen. Ja ihmeiden ihme, se oikeasti toimii! Sain myös vihdoin kokeiltua keväällä Saksasta ostamiani akryylimaalimediumeja. Jokeen käytin kiilto- ja helmiäistahnoja ja sammaleessa röpelönnysainetta.






Kurkistus helman alle

maanantai 17. joulukuuta 2012

Tontun ovi


Huomasin tässä viikko ennen joulua meidän käytävässä jotain mitä en aiemmin muista nähneeni. Mikä lie tuonkin oven takana asustaa? On kait varmuuden vuoksi parasta, että ollaan niin isot kuin pienetkin ihan kiltisti, ties mitä vakoojia meidän nurkissa piileskelee.