maanantai 9. helmikuuta 2015

Lemmenjuoma


Valmistin ystävilleni lemmenjuomasekoituksen punasävyisistä Kool-Aid-juomajauheista ja paukkukarkista. Osaan pulloista sekoittelin eri makuja, jotta sain niistä kivan raidallisia, saas nähdä minkä väristä valmiista juomasta sitten tulee. Lopuksi kaadoin pulloihin hieman dippitikkarin paukkujauhetta, joka saa juoman maagisesti poksumaan ja rätisemään.



Kun olin kaatanut jauheet pulloihin, ymmärsin miksi Kool-Aidia käytetään myös esimerkiksi lankojen ja hiusten värjäämisessä. Hienoa jauhetta oli nimittäin leijaillut nenääni, minkä johdosta räkä oli värjäytynyt kauniin fuksian punaiseksi. 

Maistelin itsekin jämäjauheista sotkettua juomaa, ja täytyy myöntää, että se kyllä sai miun olon vähän hassuksi. Mutta vähän niin kuin Abe Simpsonin likaisessa kylpyammeessa sekoittama lemmenjuoma toimi sen aiheuttaman lievän myrkytystilan ansiosta, mie luulen että syy siihen miksi miun posket alkoivat punoittaa liittyi kaikkiin niihin keinotekoisiin väri- ja makuaineisiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti