torstai 2. huhtikuuta 2009

Maatuskoita kutistusmuovista

Oon jo pitkään halunnut kokeilla kutistusmuovia, josta voi tehdä vaikka avaimenperiä tai jääkaappimagneetteja. Homma toimii siten, että suunnilleen A4:n kokoiselle ohuelle muoviarkille piirretään kuva, jonka värittämiseen mie käytin tässä ihan tavallisia puuvärejä. Koska muovilevy on niin ohut, sitä voidaan leikata tavallisilla saksilla. Kuviot tyrkätään hetkeksi kuumaan uuniin kutistumaan ja kasvamaan paksuutta, nuo miun maatuskat kutistui ehkä kolmannekseen alkuperäisestä koosta. Miun oli tarkoitus tehdä maatuskanappeja ale-trenssiini, mutta pelkäsin vähän, että napinreiät kasvaa umpeen uunissa, joten hylkäsin idean.

Tuota muovia saa ainakin kirkkaana, valkoisena ja mustana. Mie ostin mustaa, kun ajattelin että se sopii noihin kirkkaisiin väreihin. Värittämisvaiheessa hätäännyin, kun huomasin miten hailakalta puuvärit näyttää mustalla pinnalla, mutta onneksi värit kirkastui kutistamisen aikana, kun nehän on nyt tiivistettynä pienemmälle pinnalle. Yhden maatuskan yritin lakata kokeeksi decoupage-lakalla, kun ei muutakaan lakkaa ollut kotona. Se oli sitten sen loppu; värit ikään kuin kastuivat eivätkä ne erotu melkein ollenkaan mustasta muovista. Valkoisella tai kirkkalla muovilla se olisi saattanut onnistuakin, mutta ei maha mittään.

Yhden arkin hinta on noin euron luokkaa ja niitä myydään ainakin Sinellissä ja Kuopion Askartelukulmassa. Vaikka tämä ei nyt onnistunutkaan niin kuin kuvittelin, niin on tämä sen verran veikeä tekniikka, että aion kokeilla joskus uudestaan.

3 kommenttia:

  1. Pitää käydä ostamassa tuota muovia Askartelukulmasta. Onko minkä hintaista?

    VastaaPoista
  2. Jos en ihan väärin muista, niin se taisi olla 1€/arkki. Ostin sen verran muutakin samalla, etten muista tarkkaan. Askartelukulmassa tuota muovia oli mustana ja valkoisena, kun mie kävin siellä pari viikkoa sitten. Löysin nuo muovit niistä laareista, jotka on heti ovesta sisään tultua vasemmalla.

    VastaaPoista
  3. Vautsi vau! Uus matsku, jota en ookaan vielä kokeillut. Täytyy testata.

    VastaaPoista