Peilipöytä

Entisaikaan kaikki oli paremmin, kun joka naisella oli peilipöytä, jonka ääressä saattoi istua ja itkeä. Toin tuulahduksen tuota entisaikaa makkariini, sillä kyllästyin poimimaan kaiken maailman siveltimiä ja meikkikyniä ympäri taloa. Nyt kaikki on keskitetty yhteen pisteeseen ison peilin ja hyvän valon ääreen. 

Pöydän lainasin mummovainaan Singeriltä, jonka päälle suojaksi löysin harmaan MALM-lasilevyn Ikeasta. Levy menee muutaman sentin yli reunoista, mutta sillä hinnalla (10 €!) en voi unelmoidakaan paremmasta. Alunperin hopeanharmaa SONGE-peili on myös samasta putiikista, ja sen kehyksen maalasin ruostemaalilla sopimaan paremmin väritykseen. Maalatusta ruosteesta tulikin keltaisempaa kuin lampunjalkojen ruosteenpunasta, mutta se on oikeastaan parempi näin, sillä se yhdistää nyt tuon keltaisen pjuutipoksin kokonaisuuteen.

Ompelukoneen monttuun sain esille hajuvesipulloja. Sinne voisi laittaa myös jonkinlaisen valon.

Olin suunnitellut ostavani IKEA PS 2012 -lisälipaston, johon olisin kiinnittänyt jalat ja laittanut sen tuon yhden vetolaatikon jatkeeksi. Paikan päällä totesin, että se on vähän liian massiivinen, ja miun pitäisi hioa vaalea lakka pois, petsata se tummaksi ja löytää vielä vähän pienemmät vetimet. Siihen 130 €:n hintaan haluan kyllä juuri sopivan, valmiin tuotteen.

Gommi ja Pommi

Jos mie nyt antaisin lahjan, jonka etuliitteissä yhdistyy jo mennyt joulu ja vielä viikkojen päässä oleva syntymäpäivä, niin sehän tekisi miusta noin keskiarvoltaan ihan tarpeeksi hyvän siskon, eikös niin? Ikuistin legendaarisen duon Gommin ja Pommin puupahviveistoksiin. Käytin tuota jäniksen pään kaavaa, jota olen aiemminkin käyttänyt, ja muuntelin vähän sen mittasuhteita kissamaisemmiksi.

Ystävänpäiväkorttikatsaus vol. II

Kun mie olin pieni, miusta Tyttökullat oli tosi hauska ohjelma. Viitisen vuotta sitten huomasin, että se löytyy Youtubesta, ja päätin huvikseni katsoa jakson tai pari, ihan vain tarkistaakseni oliko se oikeasti niin hauska kuin muistin. Ja se olikin itse asiassa hauskempi kuin ennen, koska nyt ymmärsi ne vitsitkin. Mutta se on sikäli vaarallinen ohjelma, kun sitä katsoessa alkaa hirveästi tehdä mieli syödä juustokakkua ja jätskiä. Ja pukeutua samaan kirkkaaseen väriin päästä varpaisiin.

Toinen kortti syntyi sattumalta, kun halusin viimeinkin selvittää mikä miun lapsuuden kodin oikea postinumero on. Meillä oli 15 vuotta sitten kavereiden kanssa tappelu siitä onko meidän kylän toisiksi viimeinen numero 2 vai 0. Tuo raja näyttää menevän meidän talojen välistä, joten olimme tavallaan molemmat oikeassa. Google Mapsissa huomasin, että 55300-alue on sydämen muotoinen, ainakin jos loitontaa kuvaa niin, että särmät tasoittuu. Ja joo, jos tarkkoja ollaan, meidän talo jäi vähän tuon ulkopuolelle, mutta tämä oli liian hieno sattuma jättää käyttämättä ystävänpäiväkortissa.

Origamikarkkitasku

Löysin Prismasta sellaisia liidunmakuisia karkkisydämiä, joita on aina amerikkalaisissa elokuvissa. Taittelin paperista origamisydämen, jonka sisälle sain karkit suojaan. Laitoin ne muovipussista leikatun kulman sisälle, ja niittasin pussin paperisydämeen. Karkkitaskusta tuli sen verran litteä ja kevyt, että se menee kirjekuoreen kaksipuoleisenkin kortin kanssa ja koko hoito menee perille yhdellä postimerkillä.

Käytin sydämiin suurin piirtein A5-kokoista paperia, jolloin valmiiksi taiteltu tasku menee vielä C6-kuoreen. Sydämeen mahtuu kivasti kuusi karkkia, ja muovipussin reunaan jää tarpeeksi vapaata tilaa kiinnittää se sydämeen parilla niitillä ilman, että karkit murskaantuvat. Käyttämäni pussit olivat kovaa, kirkasta muovia, joita löytyy useimmista askartelutarvikekaupoista, kun kysyy korttitaskuja, mutta kinkkupussitkin kelpaavat. A5:sta tehtyyn sydämeen sopivan pussinkulman sivut ovat noin 10 cm plus vajaa sentti kääntövaraa.

Ystävänpäiväkorttikatsaus vol. I

Tuli taas aika näpertää ystävänpäiväkortteja, ja tein muutamia eri malleja, ettei homma käy puuduttamaan. Kortti numero yksi on siivekäs origamisydän, joka on siis taiteltu yhdestä paperineliöstä, jonka puolet olivat eri väriset. Ohje löytyy muun muassa täältä.

Toiseen korttiin hahmottelin lyijykynällä sydämen, jonka sisään kirjoitin hyvän ystävänpäivän toivotukset.

Vaahdotettua vartalovoita

Mie tiedän, ettei tämä ole varsinainen askartelu tai käsityö, mutta tästä tuli niin ihanaa, että se on pakko jakaa. Tein ihanan kermaista, täyteläistä vartalovoivaahtoa, joka tuoksuu suklaalta, jossa on hitunen kookosta. Ja miksei tätä voisi sipaista huuliin ja kasvoihinkin varsinkin näin talvipakkasilla. Vaahtoa tarvitsee levittää ihan pikkiriikkisen ja se sulaa ihon lämmöstä. 

Sulatin noin desin kaakaovoiraastetta, puoli desiä kookosöljyä ja puoli desiä karitevoita vesihauteessa ja sekoitin joukkoon puoli desiä manteliöljyä. Annoin jäähtyä jääkaapissa välillä sekoitellen, ja kun pinta alkoi jähmettyä aloin vaahdottaa seosta sähkövatkaimella. 

Ensin kyllä sössin homman viemällä kulhon parvekkeelle liian pitkäksi aikaa, jolloin reunat ehtivät jähmettyä parin sentin paksuudelta. Vaahdosta tuli rumaa ja kokkareista, vähän niin kuin liian pitkään vatkattua kermavaahtoa, jossa oli kiinteitä voin palasia joukossa. Jouduin siis sulattamaan ja jäähdyttämään mömmön toistamiseen, jotta sain aikaiseksi hieman notkeampaa, kauniin kiiltävää marenkista vaahtoa.

Vangittua valoa

Kun muutin joulukuun alussa ensimmäiseen oikean aikuisen asuntooni, päätin että yritän pitää "no kai tää nyt välttää"-hankinnat minimissä. Uskoin kovasti, että Se Oikea osuu kohdalle, kun vain jaksaa kärsivällisesti odottaa. Tästä seurasi, että söin aamupuuroni seitsemän viikon ajan ilman minkäänlaista ruokapöydän lamppua.

Miun nurkissa pyöri entisen elämän aikana hankittu lintuhäkki, jonka oli liian kiva pois annettavaksi, mutta ei ihan sopinut uuteen asuntooni. Hyllyllä nököttävänä koriste-esineenä se oli miusta turhan romanttinen ja tyttömäinen selkeään tyyliin. Häkin heittäminen kattoon ylösalaisin toi kuitenkin sille sen verran särmää ja yllätyksellisyyttä, ettei se enää sotinutkaan muuta sisustusta vastaan.

Keskellä on yksi toimiva lamppu, jonka valo pomppaa kivasti muista, erikokoisista lampuista, varsinkin tuosta isosta. Oikean lampun pidikkeessä (clas ohlsonilta) on musta kangaspäällysteinen johto, ja kiinnitin feikkilamput mahdollisimman samannäköisesti. Pujotin siis mustan nyörin muovisesta huonekalun jalkojen irtotulpasta, johon olin iskenyt reiän. Turautin reilusti kuumaliimaa tulppaan ja painoin lampun kannan sisään. Narut kiinnitin häkkiin aina yhtä eleganteilla nippusiteillä.

Laatikollinen piraatteja

Tilasin sohvat Ikeasta ja sain kylkiäisinä merirosvolaivan, joka Ikean tyyliin piti kylläkin koota itse. Olin ostanut joskus alennuksesta kelopuukuvioista tapettia, joka miun oli tarkoitus käyttää lahjapusseihin, jotka suljettaisiin kiertämällä juuttinarua puunapin ympärille. Koska miulla on ollut vaikeuksia löytää aikaa jo itse lahjojen tekemisille, päättelin etten tule tekemään niitä pussejakaan, joten voin hyvin käyttää tapetin johonkin hauskempaan. 

Halusin tehdä laivaan pikkuisen kajuutan, jonne aikuiset eivät mahdu. Miekat sain vahvemmiksi ja metallin värisiksi ilmastointiteipillä. Lisäksi piirsin leikkejä varten aarrekartan, joka johdatti merirosvot olohuoneeseen piilotetun aarrearkun luo, jossa oli Tiimarista ostettujen jalokivien lisäksi pillimehut janoisille sankareille.

Pojat tekivät vähän parannuksia paattiini. Keulaan lisättiin lippu ja ajovalo, ja kukkakepeistä tehtiin tykkejä katolle ja kylkiin. Pahvista saatiin spoileri katolle, ja jos katsoo oikein tarkkaan voi nähdä ilmastointiteipillä kiinnitetyn pienen pahvinsuikaleen takana lattian rajassa. Se on siis pakoputki. Ja taakse on myös teipattu kumikäärme, you know, auttamaan navigoinnissa. 

Kolmen polven kortti

Mummi täyttää taas vuosia ja tänä vuonna tein hänelle maatuskakortin. Kyseessä on siis äidinäitini, jotenka kortin symboliikka lienee ilmeinen. 

No niin, tytöt ja pojat. Tähän korttiin tarvitaan perustarvikkeiden lisäksi kaksi haaraniittiä ja kaksipuoleisia tarratyynyjä. Tyynyillä saadaan tuo alaosa sen verran irti korttipohjasta, että keskimmäisen maatuskan saa helposti sujautettua paikoilleen. Tarraa ei kannata laittaa ihan noihin ylänurkkiin asti, sillä toiseen reunaan tulee päälimmäinen niitti ja toiseen reunaan on jätettävä keskimammalle tilaa aueta.

Gentlemen, start your engines!

Aloitin joulukuussa uuden työn ja muutin uuteen asuntoon, joten en ehtinyt saada lahjoja valmiiksi ihan jouluaatoksi. Tai edes loppiaiseksi. Mutta jos ennen ensi joulua saisin ne annettua, niin olisin tyytyväinen. Poikasille tein tällaisen automaton malliin maalatun pituusmitan. Jokainen poika saa valita mieleisensä auton, ja sitten vain selkä seinää vasten. 

Tie on maalattu magneettimaalilla ja auton pohjaan on liimattu magneetti. Autot ovat normaaleja pikkuautoja pienempiä ja siis myös kevyempiä, joten ne pysyvät hyvin kiinni, vaikken löytänytkään supervahvoja magneetteja. Kaistat ovat kahden sentin pituisia ja niiden välit kolme senttiä. Lisäksi matkalla on satasen lätkä metrin kohdalla ja 120 km etäisyyskyltti 120 sentin korkeudella. En viitsinyt merkitä numeroita sen tarkemmin, koska eihän tämä mikään virallinen taulukko ole. Ja onhan "rivitalon ensimmäinen päivänkakkara" hauskempi pituus kuin kylmä ja kliininen 90,5 cm. 

Pähkäilin pitkään mille pohjalle tämän maalaan, mietin jo ihan peruslautaakin, mutta se oli miusta liian painava ja massiivisen oloinen. Lopulta keksin yhdistää kolme tavallista maalauspohjaa pitkäksi pötköksi.

Suvun vanhemmat jäsenet voivat mitata vastaantulijoiden kaistalla omaa kutistumistaan.