Tuoksuherne

Seuraavaksi esittelyvuorossa on tuoksuherne. 

Nuppuja

Auki puhjenneita kukkia

Omenankukkia

Tässä on ohje kaikille miun kaltaisille, jotka olisivat lapsena halunneet kukkivia omenapuun oksia maljakkoon, mutta joutuivat tukahduttamaan kauneuden kaipuunsa käytännöllisyyden vuoksi. 

 

Omenapuun oksassa avoinaiset kukat ja nuput muodostavat lehtien ympäröimiä terttuja. Kukkien näpräämisessä meni jokunen tovi, minkä vuoksi oikasin lehtien tekemisessä leikkaamalla ne leikkurilla. Tästä johtuen lehdet eivät ole ihan aidon näköisiä, mutta eiväthän ne tässä olekaan pääosassa.

1. Kerin ohutta narua liimaputkilon ympärille, ja sain siitä sopivan mittaiset heteet kahteen kukkaan. 

2. Lankani oli aika pehmeää, joten jämäköitin sitä maalaamalla sen luonnonvalkealla askartelumaalilla. Leikkasin heteet sopivan mittaisiksi, erottelin toisiinsa liimautuneet pätkät erilleen ja dippasin päät keltaiseen maaliin. Jos haluaa oikein isot siitepölypallerot, voi päät dipata useamman kerran.

3. Suodatinpussipaperista leikatut terälehdet pyöritin kuppimaisiksi pallokärjellä pehmeää alustaa vasten.

4. Liimasin terälehdet kärjistään kiinni tähden muotoiseen verholehtipalaan niin, että ne asettuvat vihreiden sakaroiden väliin. 

5. Puhkaisin keskelle reiän naskalilla ja pujotin ruskealla florateipillä päällystetyn varren siitä läpi. Puristin kukan keskustan pohjalle liimaa, johon hedelankojen tyvet tarttuivat kiinni.

Nuppuja varten liukuvärjäsin terälehtiä vaaleanpunaisiksi tarttumalla leveään päähän pinseteillä ja kastamalla terälehti ensin kokonaan veteen ja sitten dippaamalla terävä kärki vedellä ohennettuun askartelumaaliin. Liimasin varteen pyöristeyt terälehdet reilulla turauksella kuumaliimaa ensin kaksi vastakkain, ja sitten kolme ulommalle kehälle. Lopuksi piilotin terälehtien tyvet vihreän verholehtipalasen alle.

Salaisesta puutarhasta poimittu kimppu

Jatketaan nyt kirjallisuuskimpputeemaa. Tämän muratin ympäröimän kimpun kukat tulevat Frances Hodgson Burnettin Salaisesta puutarhasta. Halusin tästä sen näköisen kuin se olisi lapsen keräämä, iloisen kirjava ja huolettomasti eri kukkasia yhdistelevä. Kaikki kukat on tehty suodatinpusseista.

Liljoja, narsisseja ja ritarinkannus.

Ruusupensaan oksa, harakankelloja, lumikelloja ja krookuksia.

Iriksiä ja unikoita.

Paperiruusun tekeminen kuvioleikkurilla

Jos omistaa kuvioleikkurin, joka leikkaa piparkakun mallisia paloja, voi tehdä vähällä vaivalla ison satsin paperiruusuja. Ilman leikkuriakin selviää jos omistaa piparkakkumuotin. Sen avulla voi piirtää ääriviivat tai jos haluaa päästä nopeammin, voi muotin reunat painaa sopivan väriseen leimasintyynyyn ja leimata ääriviivat paperiin. 

Piparkakkuun leikataan syvät halkiot ja reunoja taivutellaan rullalle. Varsi liimataan kuumaliimalla keskipisteeseen, ja yhteen terälehteen vedetään liimavana keskelle pystysuunnassa. Terälehti rullataan tötteröksi ja nostetaan pystyyn. Kun liima on kovettunut, tötterön ympärille aletaan liimata muita terälehtiä. 

Seuraavaa kerrosta liimatessa kannattaa vetää ohut viiva liimaa poikittain terälehden keskivaiheille, se kyllä riittää pitämään kukan koossa. Kokeilukappaleessa laitoin liimaa myös tyveen varren ympärille, mutta sillä tavalla ruusun pohja levisi ja uloimmat kerrokset oli vaikea saada kiinni kauniisti. On makuasia missä vaiheessa alkaa käpristää terälehtien reunoja ulospäin, ja kuinka monta kerrosta paperia laittaa. Nupun saa tehtyä yhdelläkin palalla, oikein avoinaiseen kukkaan menee viitisen palasta.

Tähden muotoisen kukan leikkurilla saa tehtyä verholehdet. Hapsutin vähän reunaa, käpristin kärkiä ja liimasin vihreän palan paikoilleen. 

Kupaririipus

Kaivoin yhdestä spektroliittimurikasta esiin punaruskean väriläikän, jossa oli mintunvihreän raidan piirtämä kulma. Suorassa auringonpaisteessa kivi hehkuu kullankeltaisena, jostain kulmasta kellanvihreänä, mutta normaalissa valaistuksessa se on punaruskea, joten päätin punoa kehyksen kuparista.   

Paksumpi lanka on ihan 0,7-0,8 millistä peruskuparilankaa, jota ostin ison 50 m vyyhdin raksaosastolta. Ohuemman 0,3 mm langan löysin koruaskartelutarvikekaupasta. Halusin korostaa epäsymmetrisesti asemoitua vihreää kulmaa epäsäännöllisesti kulkevilla tukikaistaleilla. Lisäksi käytin punonnassa kolmio- ja siksak-kuvioita.  

Hopean tummentamisen jälkeen halusin nähdä millaiseksi kuparia voi käsitellä. Kananmunatempulla kuparistakin saisi tummempaa, mutta halusin tähän ripauksen väriä. Yläkuvan koepätkä värjäytyi etikka-suolakylvyssä samansävyiseksi mintunvihreäksi, mitä kivessäkin oli, joten päätin käsitellä kehyksen samoin. 

Sekoitin väkiviinaetikkaa ja merisuolaa 1:1 ja upotin kuparin liuokseen puoleksi tunniksi. Nostin sen kuivumaan itsekseen talouspaperille ja ensimmäiset pisteet väriä alkoivat näkyä puolen tunnin kuluttua. Ne kohdat, jotka olivat kosteaa paperia vasten tuntuivat värjäytyvän paremmin, joten kostutin paperia lisää etikkaliemellä. Tein uittamisen varmuuden vuoksi ilman kiveä, sillä spektroliitti ei kuulemma kestä happoa kovin hyvin. 

Tämä käsittely on vähän arvaamaton, lopputulos voi vaihdella vihreästä siniseen, vaikka käyttää täsmälleen samoja aineita samassa suhteessa. Nytkin kävi niin, että sininen tuli, vaikka tähtäsin vihreään, mutta ei se mitään, sillä on kivessä sinisiäkin täpliä reunoilla. Halusin vain ripauksen väriä, joten harjasin liiat pois kuivalla hammasharjalla, karkea liina tai teräsvillakin käy. Harjaa ei kannata kostuttaa, sillä silloin se pesee vaivalla saavutetun värin kokonaan pois, mutta sitkeästi kiinnittyneisiin kohtiin voi hönkäistä vähän kosteutta avuksi. Lopuksi viimeistelin pinnan spraylakalla, jotta väri ei irtoa eikä kupari värjää ihoa.

Dinosauruksen munia

Nämä kierrätysmunakupit on tarkoitettu virpojien oheispalkaksi. Pienemmät dinot tein vessapaperirullista ja T-rex on talouspaperirullasta, sillä sen tukihäntä ja toiseen suuntaan kasvava kaula vaati pidemmän palan kartonkia. Tietysti kupeista voi tehdä muitakin eläimiä, mutta kun puput eikä oikein ne kukotkaan varsinaisesti muni, niin ajattelin että tällainen pääsiäisdinosaurus menisi munivana otuksena paremmin läpi.

Käytin estetiikan vuoksi kuvauksessa tavallisia munia kirjavakääreisten suklaamunien sijaan. Nuo munat oli sellaista pienehköä keskikokoa, joten normaali suklaamuna jää vähän ylemmäs vessapaperirullassa. Jos aikoo pröystäillä ja lahjoa Mignoneilla, niin silloin kannattaa liimata paperisuikale riippusiltamaisesti kupin sisälle estämään pienen munan valahtamista rullan läpi.

Hapetettua hopeaa

Tälle sinivihreälle spektroliitille punoin hopeakehyksen käyttämällä useampaa erilaista tekniikkaa. Spektroliitti on sen verran haurasta ja lohkeilevaa, että nuo kaksi kiven päältä kulkevaa punosta eivät ainoastaan pidä kiveä paikoillaan, vaan ne myös peittävät halkeamia.

Tuo loistavan puhdas hopeanvalkoinen kehys tuntui miusta liian hienolta, vähän niin kuin uutuuttaan hohtavat valkoiset lenkkarit, jotka tuntuvat polttelevan jalkoja ennen kun ne on liattu vähemmän räikeiksi. Päätin hapettaa hopean kotikonstein käyttämällä hyväksi kananmunan rikkiä. Käsitellyssä pinnassa nuo punotut kuviotkin pomppaavat paremmin esille toisin kuin tasaisen kirkkaassa pinnassa.

Noudatin ensin ohjetta, jonka mukaan puhtaaksi pesty koru piti sulkea pussiin tai astiaan kovaksi keitetyn muussatun keltuaisen kanssa. Odotin kaksi päivää, mutta mitään ei tapahtunut, mitä osasinkin jo odottaa, sillä pussin sisältö ei miusta edes haissut rikiltä. Lyhyen tiedonhaun jälkeen paljastui, että enin kanamunan rikistä onkin valkuaisessa, joten seuraavaksi muussasin pussiin kokonaisen munan. Pudotin riipuksen sisään, näpräsin pussinsuun kiinni ja rupesin ihmettelemään oliko muna jotenkin viallinen, kun siinä näytti olevan jotain tummanruskeaa. Mutta ei, se oli miun koru, joka oli noiden muutaman sekunnin aikana lähtenyt tummumaan ensin kuparinruskeaksi ja sitten tummansiniharmaaksi. Annoin korun olla pussissa parikymmentä minuuttia, että se tummui tasaiseksi. Lopuksi kiillotin koholla olevat kohdat kirkkaiksi hammastahnalla ja mikrokuituliinalla.

Dinosauruskortti

Ihmisiä on kahdenlaisia; on niitä, joiden lempidinosaurus on triceratops, ja niitä, joiden lemppari on joku muu tai jotka eivät ole valinneet suosikkiaan. Viikoloppuna synttäreitään viettänyt veljenpoikani kuuluu tuohon edelliseen ihmisryhmään.

Spektroliittinappi

Rakensin tälle spektroliittinapille pullistuneen kolmion mallisen pohjan jäykästä 1,5 mm neliskanttisesta hopealangasta. Ristikon pujottelin pehmeällä 0,3 mm langalla, joka on siis vielä 925-hopeaa eikä sitä huippupehmeää virkkaamiseenkin sopivaa 999-hopeaa.

Keittiön kaapinalusvalon avulla sain kiven värit loistamaan kunnolla, vaikka päivä oli pilvinen. Tälle korulle voisi antaa nimeksi vaikka Kesäkatu, sillä sen väritys muistuttaa asfaltille pudonnutta minttueskimoa, joka on alkanut sulautua yhteen vesilätäkön kanssa, jonka pinnalla läikehtii bensasateenkaari.

Graniittinakki verkkokeinussa

Hioin pienestä graniitin palasesta kapselin tai pikkuisen nakin muotoisen kiven, jolle punoin verkkomaisen kehikon. Näin pienessä tekeleessä millimetrin murto-osan kokoiset virheet näkyy selvästi, ja puolikovakin hopealanka tuntuu jäykältä ja kömpelöltä. Joten kun olin vihdoin saanut kehikon kokoon ja näyttämään jokseenkin sopusuhtaiselta, voitte kuvitella miten tyytyväinen olin, kun huomasin, etten ollut pujotellut punoksen vasemman puolen lankoja oikein. Onneksi se ei kuitenkaan heikennä kehikon kestävyyttä eikä se hirveästi käy silmäänkään.