sunnuntai 24. toukokuuta 2009
Ruusuboksi
Äiti täytti tänään vuosia, joten annoin hänelle paperiruusuilla päällystetyn peltirasian. Äippä voi pitää tuossa vaikka päiväkirjaansa tai koruja.
keskiviikko 20. toukokuuta 2009
Lisää taiteltuja kukkia
maanantai 18. toukokuuta 2009
Kukkakortti ympyröistä
sunnuntai 10. toukokuuta 2009
Auringonkukat
torstai 7. toukokuuta 2009
Pop-up -lumme
Pop-up -daalia
Sain eilisiltana yhdentoista maissa vision pop-up -tyylisestä kukkakortista enkä voinut lopettaa ennen kuin se oli viimeistelyä vaille valmis. Jouduin pilkkomaan useamman printteripaperin ennen kuin kaikkien osien mittasuhteet ja taitosten kulmat jalostuivat sopiviksi. Tuloksena oli tällainen daalian ja puna-apilan hybridi.
maanantai 4. toukokuuta 2009
Löytöjä huoltoasemalta
Olin jokunen viikko sitten pitkällä automatkalla ja löysin huoltoaseman kirjakaupasta ale-korin täynnä hienoja seinäkalentereita. Mukaan tarttui yksi, jossa oli Ernst Haeckelin Art Nouveau -tyyliin piirrettyjä organismeja; meduusoita, maksasammalia, merietanoita ja niin edelleen. Niitä varsinaisia kalenterin kuvia en ole vielä raaskinut käyttää mihinkään, mutta niistä takakannessa olevista pikkukuvista uhrasin neljä tähän rannerenkaaseen. Tein renkaalle pohjan muovisesta juomapullosta (ei siis ohutmuovisesta panttipullosta), joka haisi jo niin, ettei sitä olisi voinut käyttää. Kuvat eivät riittäneet ihan peittämään muovipintaa, joten liimasin pohjalle kartonkisuikaleen, joka näyttää tuossa kuvassa enemmän ruskealta kuin mustalta.
Sinivuokkomagneetti
Olen askarrellut kaikenlaista äitienpäiväksi, mutta nyt voin näyttää vasta tämän sinivuokkomagneetin, koska tämä tulee mummolle (91 v.) ja hän tuskin seuraa tätä blogia. Hänkin on muuten innokas käsitöiden harrastaja. Materiaalina tässä on paperi, ja varret on tehty vihreästä ohuesta rautalangasta, jotta noita kukkia ja lehtiä voi asetella maun mukaan. Lisäksi rautalankavarret luovat enemmän elävyyttä, kuin jos kukat olisi esimerkiksi liimattu suoraan lehtiin. Heteet maalasin neulalla, että sain niistä tarpeeksi ohuita.
lauantai 2. toukokuuta 2009
Kevätperhonen
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)