torstai 27. lokakuuta 2011

Pitsikaulakoru


Löysin kirpparilta pieniä pitsiliinoja, joissa oli monessa pikkuvirheitä, joten en voinut käyttää niitä sellaisenaan mihinkään. Päätin leikata niistä huonot pois ja tehdä niistä tällaisen päivitetyn version vanhanajan hienon rouvan pitsikauluksesta camée-korulla. Kovetin pitsin jäykäksi ja ompelin siihen pelkistetyn kutistemuovikorun. Halusin tehdä korun naisesta yhtälailla modernimman, joten piirsin niille nykyaikaisemmat kampaukset kiharanutturoiden sijaan.




tiistai 25. lokakuuta 2011

Metallilankatähdet

 

Taivuttelin paksusta metallilangasta tähden ääriviivat, jonka sisustan täytin kieputtamalla ohutta metallilankaa. Ohuempaan lankaan pujottelin muovi- ja lasihelmiä. Kiinnitin koristeen pahviin, jolloin se käy joulukortista ja myöhemmin joulukuusen koristeesta.

lauantai 22. lokakuuta 2011

Villalankakuusi


Jep. Ja tässä on akvarellipaperin palanen, johon ompelin vihreää villalankaa joulukuuseksi.

torstai 20. lokakuuta 2011

Joulukortti kolmioista


Joulukuu on päivä päivältä lähempänä, joten voin kai jo aloittaa korttiaskartelukauden näillä yksinkertaisilla kolmioilla. Tein tämän niin päin, että leikkasin paperiin aukkoja, ja liimasin taustalle väripaperin. Näytti ihan hyvältä ellei paremmaltakin ilman mitään taustapaperia, mutta en ollut varma olisiko tuon yhden vinossa olevan kolmion merkitys auennut ilman värejä.

tiistai 18. lokakuuta 2011

Syksykortti


Ostin joku aika sitten Lidlistä vajaan kymmenen euron paperisilppurin, jotta saan nopeasti tasalevyisiä suikaleita näitä quilling-töitä varten. Se olikin ihan fiksu ostos, kun niitä valmiita paperisuikaleita ei löydy ihan joka kaupasta enkä osaa vahingossakaan leikata kahta samanlaista suikaletta käsin. Halusin tietysti heti testata silppuria, ja kun joka paikka pullisteli eri värisiä paperisuiruja, niin niille piti keksiä jotain käyttöä. Kokeilin tässä erimuotoisten lehtien rullailua.

perjantai 14. lokakuuta 2011

Kamerapussi


Ostin vihdoin uuden kameran, kun entinen alkoi olla jo siinä kunnossa, että sen kanssa piti tyytyä niihin kuviin mitä se suostui ottamaan. Uusi kamera sen sijaan ymmärtää kumpi on isäntä ja kumpi kone.

Tein kameralle argyle-ruutuisen pussukan huovuttamalla. Huovutin vaaleanliilat ruudut tummalle pohjalle, ja ompelin päälle ristikon petrooliin menevällä vihreällä kirjontalangalla. Taakse tein pienen varapatteritaskun.

Alakuvassa tyhjä pussi näyttää vähän lässähtäneeltä. Olin suunnitellut kuvaavani sen niin että kamera on pussukan sisässä täytteenä, kunnes tajusin, että ai joo...

maanantai 10. lokakuuta 2011

Torahammaskurpitsa


Martha Stewart antoi miulle (henkilökohtaisesti) idean Halloween-koristeeseen. Leikkasin pieneen, reilun nyrkin kokoiseen kurpitsaan suuaukon, johon lykkäsin vampyyrinhampaat, ja pistin punaiset nuppineulat silmiksi. Noiden hampaiden pitäis vielä loistaa pimeässä, en malta oottaa iltaa. Taidanpa laittaa hänet parvekkeen pöydälle katsomaan ikkunasta sisälle.

"There' s a place for us. Somewhere a place for us..."

lauantai 8. lokakuuta 2011

Tuubihuivi


Neuloin itelleni tuubihuivin Novitan ohjeilla. Käytin heidän liilaa ja marjapuuronpunaista mohairlankaa sekä vastapainoksi jonkun muun valmistajan limenvihreän mohairin jämät, ettei huivista tule ihan tyttömäistä My Little Ponyn oksennuksen väristä.

Jos tuo punainen olis punaoranssia, niin tässä olis yks miun lempikolmisoinnuista, johon ihastuin varmasti 10-15 vuotta sitten, mutta jota en uskaltanut silloin käyttää mihinkään koska luulin, että hyvä värisilmä on yhtä kuin pelkkien lähisävyjen käyttämistä. Jos miulla ois ollut enemmän tuota limeä, olisin halunnut tehdä siitä päävärin, mutta jouduin tyytymään nyt violettiin. Siinä tuli semmonen kämmi, että kun tein paksuimmat raidat reunoihin ja kun reunat lähtee rullautumaan, näyttää siltä että himmeää liilaa on suurin piirtein saman verran kuin valovoimaista vihreää. Mutta tästä väriopillisesta mokasta selviää sillä ettei hengaile ylianalysoivien väripoliisien lähettyvillä.

keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Käsitöitä takkatulen ääressä

Tein taas yhden miniatyyrilyhdyn, koska sain idean käyttää LED-tuikkua. Koska tuikku on liian pullea perinteiseen suorakulmion malliiseen takkaan, päätin tehdä kakluunin, mitä varten pyörin puoli tuntia kaupassa etsien sopivaa lieriön mallista pakkausta uuniksi. Päädyin pieneen energiajuomatölkkiin, koska sen ohutta metallia pystyy helposti leikkaamaan.

Yritin ensin tehdä nuo uunin renkaat kohomaalista, mutta se kuoriutui pois metallipinnasta, joten päätin käyttää ohueksi leikattua kaksipuoleista teippiä. Leikkasin tölkin yläpään auki jotta tuikun saa sujautettua sisälle, ja spraymaalasin koko höskän valkoiseksi. Kakluuni näyttää hienolta hämärässä kun tuikun liekki lepattaa oikean tulen tavoin ja valaisee koko lyhdyn, vaikka tuossa kuvassa liekki näyttää vähän tökeröltä ja muoviselta.

Sohvan huovutin, ja sivupöydän oviin käytin vetimiä, jotka ovat siis ensimmäiset varsinaiset nukkekodin tarvikkeet jotka olen alan kaupasta ostanut näitä varten. Kahvikupin ja kukkaruukun rullasin paperisuikaleista quilling-tekniikalla ja ruusut tein näiden ohjeiden mukaan.

maanantai 3. lokakuuta 2011

Pussinsulkijat


Nyt on lokakuu, mikä tarkoittaa että ens kuussa alkaa joulumyyjäissesonki. Sitä varten ajattelin laittaa tänne vinkin miten voi ite tehdä omat pussinsulkijat leivospusseihin. Vasemmalla on kahden paperin väliin Erikeeperillä liimattuja metallilangan pätkiä, jotka leikkasin toisistaan kuviosaksilla. Oikealla olevat sulkijat tein kankaasta ja käytin tekstiililiimaa. Ne piti leikata tavallisilla saksilla, koska miun kuviosakset eivät purreet kankaaseen. 

Molemmat toimii hyvin, kankaisten suikaleiden etuna on notkeus ja kestävyys, koska paperi taivuteltaessa uudestaan ja uudestaan voi murtua. Paperiset saa kyllä tehtyä siistimmäksi, koska liima ei tursu niin kuin kankaan kuitujen läpi. Tässä kannattaa ehdottomasti käyttää päällystettyä rautalankaa tai alumiinilankaa, sillä tavallinen musta rautalanka voi lähteä ruostumaan ja muutenkin tehdä tahroja kun on kosketuksissa liiman kosteuden kanssa.

Korkkinen pannunalunen


Tein nopean pannunalusen korkeista, liimasta ja juuttinarusta. Koska en ole kova juomari, jouduin ostamaan korkit uutena. Jos on saanut kerättyä korkkeja viinipulloista, saa tehtyä mielenkiintoisen alusen vaihtelevan muotoisista ja kuvioisista osasista.

lauantai 1. lokakuuta 2011

Filigraaniriikinkukko


Näin jonkun vaatekaupan (tais olla Vero Moda) mallinukella kaulassa metallisen filigraaniriikinkukkoriipuksen ja ajattelin heti että varastanpa tuosta idean korttiin. Värit ei ehkä osuneet ihan nappiin, mutta tuollasia suikaleita miun laatikoista löytyi, joten niitä käytettiin.