torstai 29. huhtikuuta 2010

Kehikkokimppuja


Oon laittanut tänne aiemminkin kuvan kehikkoon tehdystä kimpusta ja tässä on vielä lisää. Kehikot tein pajusta rautalankasidoksilla ja niiden tekemisessä meni pari tuntia. Nuo valmiit kimput on sellasia 60 senttisiä.

torstai 22. huhtikuuta 2010

Prinssiä odotellessa


Viime aikoina on saanut lehdistä lukea, ettei rinsessoillakaan oo helppoo, mutta ainahan sitä saa silti haaveilla. Koska en voi (vielä) ostella tiaroita Ruotsin valtion piikkiin, niin on miun tehtävä ne ite. Päällystin paksuja rautalankoja valkosella kukkateipillä ja kuparinvärisillä metallilangoilla. Kahdesta langasta tein nuo reunat ja lopuista käänsin pihdeillä kiehkuroita, jotka sidoin kiinni reunoihin kuparilangalla. Taivutin tiaran päätä myötäileväksi (kukkaruukkua vasten) vasta kiehkuroiden kiinnittämisen jälkeen, koska miusta ainakin tuo oli helpompi kasata kokoon suorana. Sitten kun nuo kukat kuihtuu, ne voi repiä irti ja liimata uusia tilalle tai käyttää tiaraa koristelemattomana. Tää päässä sitä on hyvä seisoa parvekkeella ja vilkutella puluille.

Sitten kun Carl Philip tulee järkiinsä ja miusta tulee oikee prinsessa, niin voisin harkita hiusten tummentamista, koska kaikki nää hiuskoristeet näyttää niin paljon paremmalta tummia hiuksia vasten.

Huntukoriste


Harjoittelin tällä viikolla mm. tällaisen huntukoristeen tekemistä. Pohjana on oikein paksu rautalanka ja päissä lehtien alla piilossa on lenkit, joista tämän voi laittaa pinneillä kiinni päähän. Nuo nakin näköset jutut on rullattuja ruusun terälehtiä, jotka on helmien tavoin ketjutettu hopealangalla ja ketjut on sitten kiharrettu.

Tää on siis tarkotettu hunnun päälle, mut kyllä tän voi kiinnittää hiuksiinkin jos ei oo kovin pörröinen tukka.Tälläsen ku laittaa vappubileisiin niin eiköhän päitä käänny.

torstai 1. huhtikuuta 2010

Julle Ankanpää


Nyt kun pääsin noiden paperipäiden makuun niin veistelin tälläsen ankan päänkin. Tää vois olla vaikka tupaantuppaantumislahja jollekin lähisukulaiselle, jos kyseinen pariskunta toivottaisi miut tervetulleeksi "uuteen" kotiinsa tuossa pääsiäisen jälkeen. Vink vink.

P.S. Tää taitaa muuten olla miun sadas bloggaus. Jee.