tiistai 29. syyskuuta 2009

Kutistetut Halloween-päät


Pyhäinpäivään on vielä kuukausi, mutta nämä Halloween-koristeet tarvitsevat aikaa tekeytyä. Eli otetaan omena, kuoritaan se ja pyöritellään kulhossa, jossa on sitruunamehua ja hieman suolaa, jotta se ei lähde liikaa ruskistumaan. Sitten vaan kaiverretaan omppuun naama ja työnnetään pippurit tai kokonaiset neilikat silmiksi ja pitkäjyväistä riisiä hampaiksi jos tahtoo. Päät jätetään kutistumaan ja kurtistumaan pariksi viikoksi vaikka ikkunalaudalle tai roikkumaan narusta. Laitan viikon, parin päästä uuden kuvan, että näette minkälaisiksi nuo ovat nahistuneet.

maanantai 28. syyskuuta 2009

Origamigardeniat


Löysin Youtubesta kivan origamikukan ohjeen, joka ei edes ole kovin monimutkainen, kunhan ekaks tajusi, että mitä ihmettä se ihminen siinä loppuvaiheessa taitteli. Video löytyy osoitteesta http://www.youtube.com/watch?v=NWWIeCyP0NE ja niillä ohjeilla syntyy tuommoinen tyylitelty ruusu tai gardenia, tai joillekin saattaa tulla mieleen kamelian kukka, jota Chanel käyttää tuotteissaan koristeena. Tuo kukka on hienomman näköinen livenä, sillä kuvassa sen kierteet ja kolmiuloitteisuus eivät pääse oikeuksiinsa. Valkoinen paperi on ihan tavallista kopiopaperia ja tausta on Cansonin sävypapereita.

sunnuntai 27. syyskuuta 2009

Väännetään rautalangasta


Kortteja saa näköjään tehtyä tosi yksinkertaisistakin materiaaleista. Kuvan sammakko syntyi rautalangasta, kartongista ja liimasta (kirkas geelimäinen UHU hart erikoisliima). Tämä tekniikka sopii myös miesaskartelijoille, jotka eivät halua näprätä rusettien tai ruusun terälehtien kanssa. Rautalangan päät kohtaavat sammakon silmässä, ja otus on liimattu taustaan räpylöistä ja silmistä.

lauantai 26. syyskuuta 2009

Käkikello


Tein leikkaa-taita -menetelmällä tämän pikkuisen käkikellon. Ja paino on tosiaan sanalla "pikkuinen", koska tuo mökki on kaksi senttiä korkea. Eli on sanomattakin selvää, että noita pensaita oli aika vaikea leikata isolla mattoveitsellä. Käytin tässä akvarellipaperia, joka on tarpeeksi jämäkkää, mutta olisi varmaan ollut helpompaa käyttää ihan tavallista kopiopaperia.

perjantai 25. syyskuuta 2009

Origamitaulu


Vietin perjantai-iltani kotona taittelemalla paperinpaloja. Käytin Tiimarista ostamani lehtiön kuviollista paperia, koska se oli valmiiksi neliön muotoista. Taitoin kulmat paperin keskipisteeseen siten, että kuviollinen puoli tuli päälle, yhteensä kolme kertaa. Sitten käänsin paperin ja tein samat taitokset toiselle puolelle yhden kerran. Käänsin taas ympäri ja otin kiinni päälimmäisistä lärpäkkeistä ja vedin ne pystyyn toiselle puolelle. Jos tämä selostus oli liian sekava, osoitteessa http://www.origami-instructions.com/origami-lotus.html löytyy kuvat työvaiheista. Tämäkin työ oli aika piece of nakki, kunhan tuon viimeisen työvaiheen tajuaa.

Pajunköyttä

Sainpa tehtäväksi suunnitella ja toteuttaa syysistutuksen ja väkertää siihen pajusta koristeita ja/tai köynnöstukia. Siispä kömmin ojan pohjalle pajuja keräämään ja jostain syystä jähmetyin paikalleni joka kerta kun auto ajoi ohi, koska miehän muutun näkymättömäksi jos pysyn ihan liikkumatta. No takaisin asiaan. Tein saaliistani tuollaisia kippurapäisiä sarvia, jotka syntyy ihan vain kieputtamalla puolalle kerittyä pitkää rautalankaa pajunipun ympäri. Siinä saa käyttää aika lailla voimaa, että saa langan tarpeeksi kireälle, sillä pajuhan kutistuu kuivuessaan. Nipun sisälläkin voi käyttää rautaa jos haluaa sarven kaartumaan. Miun sarvissa on rautaa vain päällä, eli tuo kihara on saatu aikaan jättämällä sarvi kuivumaan niin että kihara on kiinnitetty väliaikaisesti rautalangalla tai nippusiteellä.

Pajupallot alotin tekemällä noin viisi saman kokoista ja muotoista vannetta, jotka kiinnitin kevyesti rautalangalla kiinni parista kohtaa. Sitten aloin vaan pujottelemaan pajun vitsoja sieltä täältä kaaospunonnalla, ja kun on päässyt alkuun niin pajuja ei tarvitse enää kiinnittää, vaan ne pysyy ihan siinä toistensa välissä. Pallonpunojaan saattaa iskeä uskonpuute, koska aluksi se kyhäelmä näyttää ihan hirveältä, mutta kyllä se siitä pyöristyy. Tämä työ on tarpeeksi helppo aloittelijallekin ja lopputuloksesta tulee (toivon mukaan) näyttävä.

perjantai 18. syyskuuta 2009

Kuitukangasruusukkeita

Ruttasin kuitukankaasta tuollaisia ruusukkeita ja kiinnitin rutut rautalangalla. Kummassakin kukassa on viisi noin 15 sentin levyistä kaksinkerroin taitettua suikaletta. Noiden profiilista tuli aika pyöreä, joten tuo valkoinen näyttää luonnossa ihan kukkakaalilta.

torstai 17. syyskuuta 2009

Syksyn lehtiä kuitukankaasta


Ostin mukavalta virolaismieheltä sekalaisia askartelutarvikkeita, joita hän myi autonsa takakontista. Mies pyysi kokonaisesta kuitukangasrullasta reilut kolme euroa, joten eihän sitä voinut olla ostamatta, varsinkin kun nuo kankaat oli niin kauniisti liukuvärjättyjä. Oranssivihreestä kankaasta tein syksyisiä kortteja, eli leikkasin paksuun paperiin lehtikuvioita mattoveitsellä ja liimasin pari kerrosta kangasta paperien väliin.

tiistai 8. syyskuuta 2009

Lisää pesämunia



Päällystin taas muutaman munankuoren iki-ihanalla Cernit-massalla. Tuon munan ripustusnauhan kiinnitys on vieläkin vähän hakusessa, kun en oikein tiedä miten sen laittais niin, että se olis siinä nätisti ja tukevasti. Kokeilin tällä kertaa solmia nauhan päät rusetille ja varmistaa solmun pitävyys liimatipalla.

Tässä työssähän se inhottavin osa on tuo munankuoren puhaltaminen tyhjäksi. Keksin viimeisen munan kohdalla laittaa munan ihan kiinni hanaan ja suihkuttaa vettä munan reikien läpi niin kovalla paineella kuin mahdollista. Ekaks kannattaa kuitenkin sörkkiä jollain tikulla keltuainen rikki, jotta se tulee helpommin ulos.

tiistai 1. syyskuuta 2009

Kukkasidontaa

Enpä ole viime aikoina hirveesti kerennyt askartelemaan, mutta ajattelin pistää tänne muutaman kukkakuvan. Tuo ylimmäinen kuva on transparenttia tyyliä edustavasta ristiäisasetelmasta, joka on tehty ruusuista, eustomasta, ruiskaunokista ja mintusta. Alemmat kimput on surukimppuja, joissa on vähän mitä sattuu. Ainakin ruusuja ja neilikoita löytyy kaikista.