sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Seinäkukkanen



Hankin talvella hirvensarvisaniaisen mielessä ajatus sen nostamisesta seinälle täytetyn hirvenpään tapaan. Halusin kuitenkin ensin katsoa selviääkö trooppisten metsien eläjä kerrostalon kuivassa ilmassa. Liekö syynä saniaisen kanssa ottamani yhteissuihkut, joiden aikana ja jälkeen se pääsi nauttimaan kylppärin kuumasta kosteasta ilmasta vai mikä, mutta se selvisi talvesta hengissä, joten päätin nostaa sen seinälle ansaitsemalleen kunniapaikalle.


En löytänyt pohjaksi ajan patinoimaa raakalautaa, joten Ikeasta ostettu leikkuulauta sai kelvata. Kastelun voi hoitaa nyt upottamalla kasvi veteen lautoineen päivineen, tai suihkuttelemalla juuripaakku kosteaksi jos ei ole tarpeeksi isoa saavia. Ylimääräisen veden annetaan valua pois ennen kuin saniainen nostetaan takaisin paikoilleen.


Toppasin juuripaakkua sammaleella ja kiinnitin kasvin lautaan naulojen ja rautalangan kanssa. Kiinnitykseen voi käyttää myös vaikka kanaverkkoa tai siimaa, jos pelkää että kasteltu rauta ruostuu puhki.


Suunnittelin ensin jakavani kasvin useammaksi yksilöksi. Ehdin repiä yhden osan irti ennen kuin päätin pitää ison saniaisen sellaisenaan, sillä se oli aika kivan muotoinen. Pikkuisesta tein riippuvan kokedama-kasvipallon.


Sammaleen sisällä on juurien lisäksi vähän turvetta, ja pallo on kursittu kokoon rautalangalla. Tuosta tulee miulle jotenkin mieleen ne Harry Potter -universumin siivekkäät pallot, jotka ovat kai sieppejä suomeksi.



perjantai 9. toukokuuta 2014

Paperinen peilinkehys


On se ihmeellistä mitä kaikkea viidestä A4:sta voi saada aikaan. Vanha kulunut peili sai kehyksen, kun taittelin kahtia leikattuja arkkeja haitarille ja liimasin ne puupahvista ja polyuretaanivaahdosta tekemääni pohjaan.

Kehys luonnonvalossa

sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Valkovuokkokirja


Miun oli tarkoitus julkaista tämä vasta ensi sunnuntaina, mutta päätin olla kiva ja laittaa tämän jo nyt, että halukkaat ehtivät myös tehdä tällaisen. Yllätys menee kyllä vähän pilalle meijän äitiltä, mutta ajattele nyt, maman, miten mukavan ja yhteistä hyvää ajattevan lapsen olet kasvattanut.


 Kyseessä on siis kirja, jonka kansi on lehden muotoinen ja sivut ovat kukan malliset.




Kun kirjan avaa auki ja nyörit sitoo kiinni, se muodostaa valkovuokon. Yhdellä puolella on keltainen keskusta, toisella vihreä kanta.



1. Tähän kuusiterälehtiseen vuokkoon tarvitaan kuusi neliötä, joihin tehdään taitokset ristiin ja rastiin. Kulmittain menevät taitokset kannattaa tehdä eripuolille paperia, ja nuo sivun keskeltä menevät taitokset samalle puolelle. Näin paperi taittuu kuin itsestään seuraavassa työvaiheessa.
2. Neliöt taitellaan tuolviisii kun tuossa toisessa kuvassa.
3. Nivaska leikataan terälehden muotoon.
4. Toiselle puolelle kukan keskustaan lisätään keltaista ja toiselle vihreää. Jos käyttää ohutta paperia ja oikein märkää vesiväriä, kannattaa varoa, ettei väri vuoda taitoksista paperin toiselle puolelle.
5. Paperin kuivuttua kokonaan paperit taitellaan taas niin kuin ne oli, ja taitellun palasen takakansi liimataan seuraavan etukanteen. Liimaa levitetään koko pinnalle.
6. Saranana käytin kangasnauhaa.
7. Lopuksi kirjaan liimataan kannet, joihin voi laittaa nyörikiinnityksen. Miulla ei ollut oikean väristä kartonkia, joten liimasin rypistettyä silkkipaperia sille väärän väriselle.
8. Kirjassa on kuusi aukeamaa, joihin voi kirjoittaa vaikka runoja tai mietelauseita.

torstai 1. toukokuuta 2014

Musteläiskäkettu


Tein lisää metsän eläimiä keittiön seinälle. Sain aikaan miulle mieluisinta jälkeä, kun levitin vesivärejä kosteahkolle paperille. Jouduin tekemään aika monta musteläiskää ennen kuin pääsin piirtämään ketun naamaa.