torstai 29. joulukuuta 2011
Lumimies
Tässä on pikkuinen jeti langolleni. Hän kun tykkää niistä niin paljon, että meni naimisiinkin sellaisen kanssa.
keskiviikko 28. joulukuuta 2011
Seinäkalenteri
Tein seinäkalenterin leikkaamalla paksuun akvarellipaperiin aukkoja ja liimaamalla värillisiä papereita kuvion taakse. Päätin pitää koko homman hyvin yksinkertaisena ja tyyliteltynä.
tiistai 27. joulukuuta 2011
Kirjan kansia
Tämän lahjapostauksen aiheena on eri tavoilla päällystetyt kirjat. Yllä on kierrekantinen luonnoskirja, jonka kannet irrotin ja päällystin huopapaloilla. Reiät vahvistin metallisilla eyeleteilla.
Kangaskantisen muistikirjan kanteen maalasin öisen männyn.
Tein myös vieraskirjan, johon käytin kirpparilta eurolla ostamani nukkekodin oven. Puhkaisin kirjan kanteen ovelle reiän joten sen saa ihan avattua ja ikään kuin voi toivottaa vieraat tervetulleiksi sisään.
maanantai 26. joulukuuta 2011
Ewok-nallekarhu
Kummipoikani sai jouluna tällaisen pehmo-ewokin, jonka ompelin piirtämättä liiemmin kaavoja tai edes hirveästi suunnittelematta, mikä kyllä näkyykin. Ajattelin aluksi jättää tuon hupun irtonaiseksi, mutta veluurin reuna lähti kipristelemään, joten päätin ommella sen kiinni. Nyt elukan myös tunnistaa paremmin, sillä jos sen huppu heitettäisiin pois (ja hävitettäisiin) lopputuloksena olisi vain epämääräinen majavanhampainen karhu.
sunnuntai 25. joulukuuta 2011
Helminauhoja
Tänä jouluna tein helminauhoja suvun naisille. Yllä on pronssin värisistä makeanveden helmistä tehty nauha, jossa on tulppaanin kukkien väliin tehty levennys. Metallikukat ovat Vintaj Natural Brassin valmistamat, ja niitä voi ostaa eri koruliikkeistä, mie tilasin ne Villihelmestä. Levennyksessä on kolme säiettä, jotka olen letittänyt melko löysästi.
Tein harmaan eri sävyistä yksinkertaisen ja ajattoman kaksirivisen nauhan.
Helminauhasta voi tehdä myös siitä perusmallista paljonkin poikkeavan, kuten tällaisen turkoosi-limen värisen jakautuvan nauhan. Toisessa päässä säikeet yhdistää Vintajin torakka tai hienommin sanottuna skarabee.
lauantai 24. joulukuuta 2011
Nahkapussukoita
Äitini ompeli joululahjaksi nahkasta tämmösiä pusseja ja käski miun maalata niihin jotain tai muuten Joulupukki tuo miulle pelkkiä risuja. Kälylleni tein tuon yllä olevan Edward Cullenin, koska hää on lukenut Twilight-kirjat ja pakotti miutkin lukemaan ne. Laitoin maalin päälle vielä pikkasen glitteriä, joka näyttää kyllä tuossa salamalla otetussa kuvassa enemmän hikiläiskiltä kuin siltä vampyyrien kimaltavalta aurinkoihottumalta.
Sitten oli vuorossa muutama kukallinen pussi. Musta pussukka oli toiselta puolelta keltainen, jotenka maalasin siihen keltaisia mitä-lie-kukkia.
Keltaiseen pussiin maalasin marjaköynnöstä. Koska nämä oli tehty kierrätysmateriaalista, pussin pohjaan oli sattunut suikale mustaa nahkaa, ja päätin ottaa mustan värin mukaan koristeluun, jottei pohjasuikale näyttäisi ihan erilliseltä osalta. Miusta tästä tuli aika hauska rumankauniilla tavalla. Tulee jotenkin mieleen, että tuollainen koristelu noilla väreillä voisi löytyä jostain vanhasta Neuvostoliitosta tuliaisena tuodusta puisesta koriste-esineestä.
Langolleni piti keksiä jotain miehekästä. Ajattelin ensin viiksiä, mutta päätin sitten että olen jo tehnyt sen verran viiksiaskarteluja, joten maalasin tähän testosteronin rakenteen.
Veljeni lahjan aiheena päätin tänä vuonna käyttää perinteisen Tähtien sodan sijasta yhtä toista kolmekymmentä vuotta vanhaa kulttielokuvaa, eli Blues Brothersia.
perjantai 23. joulukuuta 2011
Naatonnaaton pipo
Meijän nettiyhteys on viimeiset kaksi päivää toiminut tahmeasti kuin yhdeksänkymmentäluvulla ikään, joten miun on täytynyt kuluttaa aikaa perinteisempien puuhien parissa. Sain taas yhden pipon neulottua, johon käytin antiikinvihreää silkkivillalankaa. Lanka on sen verran kiiltävää, ettei noita nurjien silmukoiden muodostamia nypylöitä kunnolla näe salamalla otetussa kuvassa, mutta siellä ne ovat. Tuovat vähän elävyyttä muuten yksinkertaiseen malliin. Mie saatan tehdä vielä jonkun kukan tai muun koristeen tähän lisäksi, mutta neulotaas ensin tähän kuuluva kaulaliina.
torstai 22. joulukuuta 2011
Tupsupipo
Heipähei! Kun lähdin joululoman viettoon, otin mukaan vain yhden pipon, joka oli kulahtanut jo aikamoiseksi reuhkaksi. Löysin iloisenkirjavaa Gründlin Hot Socks New York -lankaa ja tein yhdessä päivässä uuden pipon. Tarvitsin pitkänmallisen pipon, koska pidän hiuksiani usein kiinni ja haluan, että hiuksetkin mahtuvat pipon alle. Tämä on tällainen no brainer -malli, jossa ei ole edes mitään kavennuksia, suoraa pötköä vain, jonka kuroin lopuksi umpeen. Päätin peittää kiinnikuromisesta jääneen pienen reiän isolla tupsulla, jonkalaisia en olekaan tehnyt sitten ala-asteen. Otin lankaa aina sellasen pätkän, että väri tuli kokonaan ja tein väreillä sellaisia epämääräisiä sektoreita. Toisen värin kohdalla älysin jo laittaa langan nelinkerroin, ettei tarvitse mennä sapluunan reiästä läpi niin monta kertaa.
Tämä on siis miun verkkaripipo, ja seuraavaksi aloitan hillitymmän edustuspipon ja -huivin neulomisen. Toivottavasti into ei lopahda kesken, kun ostin jo monta kerää hienoa silkkivillalankaa.
maanantai 19. joulukuuta 2011
Jouluhalko
Tarvitsin lieriön mallisen lahjarasian, ja kun en löytänyt nurkistani sopivan kokoista valmiina, askartelin sellaisen itse. Jos olisi tarvetta pikkuiselle jouluhalkorasialle, esimerkiksi korulahjoja varten, tähän voisi käyttää vessapaperirullaa. Leikkasin ja liimasin pohjan paksuhkosta paperista joka putkahti esiin lahjapaperirullan sisältä, ja sen päälle liimasin väripaperia, jonka maalasin. Tein toiseen päähän ihan tuollaisen uudelleen suljettavan korkin. Ja pakettikorttina on kärpässieni.
maanantai 12. joulukuuta 2011
Paketointia
Käytin tämän lahjan paketoimiseen ihan tavallista ruskeaa voimapaperia ja ympärille kieputin vihreään villalankaan pujotettuja nappeja. Ajattelin ensin käyttää puuhelmiä, mutta ne jäävät pyöreänä vähän koholle toisin kuin litteät napit. Langanpäiden kiinnitys kävi kätevästi kieputtamalla päät lähimmän napin ympäri ja menemällä kerran pari napin reikien läpi.
sunnuntai 11. joulukuuta 2011
Tontturasiat
Tarvitsin parille pikkulahjalle jonkun kivan rasian. Leikkasin tällä kaavalla värillisistä papereista tontun mallisen lahjarasian, jonka voi avata ja sulkea uudelleen pohjasta.
Nämä voi laittaa vaikka lipaston päälle koristeeksi ja piilottaa siten joululahjat näkösälle.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)