Tässä pari vanhaa askartelua arkistosta. Vessakyltti on tehty liimaamalla paperkuvioita mattapintaisela decoupage-lakalla.
maanantai 19. lokakuuta 2009
tiistai 13. lokakuuta 2009
lauantai 10. lokakuuta 2009
Pääpäivitys
Tässä näette minkälaisiksi nuo omenat ovat muuttuneet vajaassa kahdessa viikossa. Vasemmalla oleva Royal Gala -omppu on rutistunut oikein kivasti. Nuo isommat (Jonagold ja Golden Delice) eivät ole vielä kokonaan kuivuneet, mutta niillekin on ilmestynyt kivan parkkiintunut nahka. Ensinäkemältä nuo vaikuttaa samankokosilta kuin tuoreenakin, mutta jos katotte tuota taustaa, niin kuivuneet päät mahtuvat oikealla olevan ukon kuvan ja vasemmalla olevan soikion väliin.
Kun omenat olivat kuivuneet pari päivää pöydällä, ripustin ne roikkumaan kannoistaan, että pohjakin kuivuu eikä homehdu. Silmät kannattaa painaa tuoreena aika syvälle, ettei ne pullahda ulos pään kutistuessa. Jos haluaa viiltää ryppyjä, niin ihan yksinkertainen viilto riittää, ei tarvii vuolla lovia, sillä lovet voivat pullistua ja aueta niin kuin viillot paistuvassa taikinassa.

perjantai 2. lokakuuta 2009
Kehikkokimppu
Kukkakimpun voi tehdä myös kehikkoon, jolloin pienempikin määrä kukkia riittää ison ja näyttävän kimpun sitomiseen. Tein kuvan kimpun pullean, onton pajukehikon sisälle, mutta voi yhtä hyvin käyttää myös litteää tukea, jonka päälle kukat sidotaan. Loppuviikosta kukat alkoivat olla aika murjottuja, joten päätin tehdä lisää kimpuntäytettä kuumaliimaamalla joulupalloihin ja simpukankuoriin varret kukkateipillä päällystetyistä rautalangoista. Tuossa kimpussa on siis vain 15 neilikkaa ja pari solidagon oksaa, mutta silti kimpun halkaisija on noin 60 senttiä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)