Löysin lapsuudenkodin varastosta vanhat poronsarvet. Päivitin ne omaan sisustukseeni sopiviksi päällystämällä niitä villalangalla. Mie oon nähnyt jossain blogosfäärissä (ihan kauniistikin) maalattuja poronsarvia, mutta maalaaminen tuntui miusta jotenkin väärältä ja epäkunnioittavalta. Tuo sarven luonnollinen pinta on nimittäin sen verran kaunis, etten halunnut peittää sitä koko matkalta. Päädyin siis tekemään pienet sarvia korostavat koristeet enkä mitään massiivista kaiken allensa peittävää koristelua, ja käytin mahdollisimman pienet pisarat liimaa, jotta langat saa halutessaan purettua pois. Koska sarvet olivat epäsymmetriset, koristelin ne myös epäsymmetrisesti. Oikean puoleinen sarvi oli pitempi ja ulkonevampi, joten yritin vetää huomion pois kärjistä päällystämällä vain keskikohdan.
lauantai 30. elokuuta 2014
torstai 21. elokuuta 2014
Lampun myssy
Tuli aika siirtää hedelmätarha parvekkeelta sisälle. Koska en voi pyhittää kotini valoisimpia kohtia kasveille ilman että sisustus kärsisi, piti kaivaa esiin kasvilamppu. Valkoinen, hieman pinttynyt muovivalaisin vain ei ole kovin kaunis, joten se piti jotenkin naamioida ympäristöönsä. Neuloin lampulle myssyn vihreästä villalangasta, koska ajattelin, että ehta luonnonkuitu ei aiheuta ylikuumenemisen riskiä. Tosin kun koepoltin lamppua useamman tunnin, se hädin tuskin lämpeni ruumiinlämpöiseksi.
torstai 14. elokuuta 2014
Kotiseutukortti
Saimaan kulttuuri- ja taideyhdistys järjesti Joutseno-aiheisen tuotesuunnittelukilpailun. Mie osallistuin tekemällä pop up -kortin joutsenolaisesta maisemasta.
perjantai 8. elokuuta 2014
Yläkerta
Ja viimeisenä vielä yläkerta, joka on yhdistetty olohuone ja makuuhuone.
Rottinkituolit tein puupahvista, ja päällystin ne kirjontakankaalla, jonka maalasin ja lakkasin. Yhdistetty jalkalamppu ja sohvapöytä on ranta-aiheinen. Varjostin on huurteisesta kutistemuovista.
Futonille mahtuu kaksi nukkujaa, ja kolmas voi kiivetä kaapin päälle tuijottelemaan yötaivaalle tähti-ikkunasta. Kaapin ovi on korvattu köysitikkailla.
Liinavaatekaapissa asustaa peikko, joka siirtelee tavaroita, kun talon väki nukkuu.
Peikon muovailin Fimo-massasta, raajat ovat rautalankaa. Sen karva on silputtua juuttinarun kuitua, eli se yhdistyy kivasti muihin huushollin materiaaleihin.
sunnuntai 3. elokuuta 2014
Keittiö kaikilla mausteilla
Kesämökin keittiö kaipasi vielä viimeistelyä. Tein uunin sijasta pelkän keittolevyn, sillä eihän kesähelteellä tee hirveästi mieli lämmittää uunia. Mökillä pitää tietysti olla myös vanha matkaradio, jonka tein Fimo-massasta, nuppineulasta ja pieniruutuisesta ristipistokankaasta.
Pahvin palan avulla sain itse kudottua juuri oikean värisen maton.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)