lauantai 29. syyskuuta 2012
perjantai 28. syyskuuta 2012
Schwarzwaldin kakkurasia
Hamstrasin pahvisia lahjarasioita poistomyynnistä ja tein lisää kakkurasioita, sillä miulla oli vielä jäljellä kirpparilta ostettua "kermaista" tapettia. Tällä kertaa teki mieli Schwarzwaldin kakkua, joten tein päälle kirsikoita valmiista paperimassapalloista. Maalasin ja lakkasin pallot kiiltäviksi, ja muotoilin niitä aidomman mallisiksi painamalla reikäpäätä vähän sisään vesiväripensselin toisella päällä. Kannan tein ruskealla flora-teipillä päällystetystä rautalangasta.
Harkitsin suklaalastujen rullaamista ruskeasta paperista, mutta miusta tuossa tapetissa on niin kiva pinta etten halunnut peittää sitä. Lisäksi tuo kakkupohja ja kermakuorrutus on sen verran sarjakuvamaisen naivistinen ja yksinkertaistettu etten halunnut lähteä tekemään koristelusta liian yksityiskohtaista ja realistista.
Mutta vielä jäi monta kakkua koristelematta niin kuin alakuvasta näkyy. Nekin pääsevät tänne kunhan vain koristeiden paperimassa kuivuu.
keskiviikko 26. syyskuuta 2012
Viikattuja paitoja
Otin jo varaslähdön isänpäivään ja tein tällaisia origamipaitakortteja. Ohjeita tähän on netti pullollaan, mie käytin tätä. En kylläkään käyttänyt A4-kokoista paperia, kun siitä tulee aika tanakan miehen paita. Sen sijaan leikkasin neliön mallisen skräppipaperin kahtia ja sain siten paidasta vähän pidemmän ja kapeamman. Kortti avautuu ja liimasin sisälle vaalean lapun, johon voi kirjoittaa värssynsä.
Malli on sen verran helppo toteuttaa, että kouluikäiset lapsetkin osaisivat tällaisia tehdä. Tuo kaksipuoleinen skräppipaperi on sen paksuista, että sen saa vielä nätisti taiteltua, mutta punaruutuinen paperi oli jo vähän turhan paksua. Sen pinta alkoi rakoilla taitteissa, joten miun piti värittää ne valkoiset arvet piiloon. Muuten tuo ruutukuvio sopii tähän kyllä kuin nakutettu. Vasemman puolimmaisen paidan värikäs paperi oli kivan näköinen isona arkkina, mutta pieneksi paidaksi taiteltuna kuvio vähän kärsii ja se näyttää nyt Bill Cosbyn villapaidalta. Tämän voi tietysti tehdä tavallisen kopiopaperin vahvuisesta paperistakin, sillä paperin taittelu moninkerroin tuo kortille tarpeeksi ryhtiä.
maanantai 24. syyskuuta 2012
Vanhoja lehtileikkeitä
Kun löytää näin hyvän potretin possusta niin onhan se otettava talteen ja käytettävä johonkin. Ostin kirpparilta 20-luvun Suomen Kuvalehtiä ja niissä oli ihania mainoksia ja ovaaleja pikkukuvia juttujen välissä. Miulla oli sopivan sävyisiä skräppipapereita, joilla sain vähän lisää näyttävyyttä kortteihin.
perjantai 14. syyskuuta 2012
Kuusamon värikartta
No niin, tässä on nyt se projekti, jonka parissa olen puuhaillut tämän viikon. Vaelsin kansallispuistossa, joten otin matkamuistot vain tällä lailla valokuvien muodossa. Otin yli 500 kuvaa kasvi- ja sienikunnasta, joista sain valikoitua 48 eri sävyä värikartaksi. Sinivioletit sävyt jäi ymmärrettävästi uupumaan, joten laitoin niiden tilalle harmaan sävyjä.
tiistai 11. syyskuuta 2012
Valokuvausprojekti
Olen tällä viikolla kiertämässä Karhunkierrosta ja olen tutustunut reissulla kamerani käyttöön. Miulla on meneillään isompikin projekti, mutta sen valmistumiseen menee vielä tovi, joten laitoin tänne alkupalaksi ottamani panoraamakuvan riippusillasta, joka sattui reitin varrelle.
keskiviikko 5. syyskuuta 2012
Ketjusilmukkahelmet
Kuparilanka oli sen verran paksua ja jäykkää, että sillä virkkaaminen oli vaikeampaa kuin hopealangalla. Tyydyin siis tekemään pelkkiä ketjusilmukoita, joista väänsin monirivisen rannekorun.
maanantai 3. syyskuuta 2012
Virkattuja helmiä
Miulla oli jäljellä muutama harmaa makeanveden helmi ja hopealankapuolan jämät, josta ei olisi saanut enää mitään isoa. Pujotin helmet lankaan ja lähdin virkkaamaan rannekorua. En löytänyt mistään virkkuukoukkua enkä ehtinyt enää kauppaan, joten jouduin käyttämään muovista hiusten raidoituskoukkua, mutta kyllä sekin tässä toimi, sillä lanka oli sen verran ohutta ja taipuisaa.
Lankaa ja helmiä riitti vielä sormukseenkin. Virkattu rakenne antaa sen verran periksi, että sama sormus menee kapeaan ja vähän paksumpaankin sormeen. Virkkaamalla saa leveästäkin sormuksesta kevyen ja hengittävän.
lauantai 1. syyskuuta 2012
Liitutaulukoru
Nuo solmukorut innosti miut tekemään lisää itse muunneltavia koruja. Maalasin metallisia korupohjia mattavalkoiseksi, jonka jälkeen maalasin syvennöksen mustalla liitutaulumaalilla. Nyt koruun voi piirtää kuvan tai pienen viestin päivän mielialan mukaan. Jos korupohja olisi isompi, tämä olisi käytännöllinen kapistus pitää mukana jos flunssa vie äänen.
Liitutaulumaalin ohjeessa sanotaan että maalia levitetään ohentamatta kaksi ristiin menevää kerrosta. Koska tässä on kyseessä niin pieni pinta, niin suosittelisin kuitenkin maalaamaan useamman ohuen kerroksen hieman kostutetulla siveltimellä, jotta paksun maalin saa levitettyä tarpeeksi tasaisesti.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)