lauantai 23. lokakuuta 2010

Salacious B. Crumb toivottaa sinulle hyvää syntymäpäivää


Jos oot nähnyt Star Wars -elokuvat (siis ne kolme katsomisen arvoista), muistat varmaan Salacious Crumbin, Jabban alati nauravan hovinarrin. Crumbista saa helposti tehtyä yksinkertaisen pop up -kortin, joka aukoo nokkaansa kun korttia avataan ja suljetaan.

torstai 21. lokakuuta 2010

Pajupäivitys


Kirjoitin pari viikkoa sitten, että otin muutaman koripajun pätkän veteen, jotta voin perustaa oman pajuplantaasin takapihalle. Niihin on ilmestynyt jo ihan kivat juuret ja tänä viikonloppuna ajattelin istuttaa ne. Joihinkin oli ilmestynyt jo silmujakin, jotka kyllä todennäkösesti paleltuu pakkasten tultua, mutta onneks noita kalikoita on sen verran, että ainakin joku selviää.

tiistai 12. lokakuuta 2010

Ihmeperhe


Tässä kuvassa on veljeni perhe. Tuo pikkukaveri on miun kummipoika, joka on vasta reilun vuoden ikäinen, joten hää ei vielä oikein hallitse kunnon action-poseerausta.

sunnuntai 10. lokakuuta 2010

Arkkiviholliseni


Jep. Puolille öin mie tätä väänsin kun en malttanu lopettaa. Mut oon aika tyytyväinen. Tässä on siis "rakas" siskoni ja hänen miehensä jos hyö oisivat sarjakuvapahiksia. Arvaatteko kumpi heistä tykkäsi nuorempana pukeutua liian pieneen tiikerihaalariin?

lauantai 9. lokakuuta 2010

We don't need another hero


 Löysinpä kirjastosta Christopher Hartin hauskan kirjan How to draw comic book heroes and villains. Siinä käydään aika laajasti läpi sarjakuvahahmon luomisen vaiheet hiuskiehkuran piirtämisestä taistelukohtausten kuvaamiseen. Mie tein muutaman omakuvan eri tekniikoilla, joista ajattelin laittaa tänne tuon akvarelliversion. Puuvärikokeilusta tuli ihan OK mutta värin sai levittymään tasaisemmin maalaamalla. Tusseilla taas onnistuin pilaamaan yhden luonnoksen, jonka asennon hiomiseen oli mennyt monta tuntia. Ja kun heitin tussini nurkkaan, mielessä pyöri inhottavasti opettajani sanat: "Syy ei ole ikinä työkaluissa ja materiaaleissa, vaan tekijässä".