keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Gommi ja Pommi


Jos mie nyt antaisin lahjan, jonka etuliitteissä yhdistyy jo mennyt joulu ja vielä viikkojen päässä oleva syntymäpäivä, niin sehän tekisi miusta noin keskiarvoltaan ihan tarpeeksi hyvän siskon, eikös niin? Ikuistin legendaarisen duon Gommin ja Pommin puupahviveistoksiin. Käytin tuota jäniksen pään kaavaa, jota olen aiemminkin käyttänyt, ja muuntelin vähän sen mittasuhteita kissamaisemmiksi.

perjantai 14. helmikuuta 2014

Ystävänpäiväkorttikatsaus vol. II


Kun mie olin pieni, miusta Tyttökullat oli tosi hauska ohjelma. Viitisen vuotta sitten huomasin, että se löytyy Youtubesta, ja päätin huvikseni katsoa jakson tai pari, ihan vain tarkistaakseni oliko se oikeasti niin hauska kuin muistin. Ja se olikin itse asiassa hauskempi kuin ennen, koska nyt ymmärsi ne vitsitkin. Mutta se on sikäli vaarallinen ohjelma, kun sitä katsoessa alkaa hirveästi tehdä mieli syödä juustokakkua ja jätskiä. Ja pukeutua samaan kirkkaaseen väriin päästä varpaisiin.


Toinen kortti syntyi sattumalta, kun halusin viimeinkin selvittää mikä miun lapsuuden kodin oikea postinumero on. Meillä oli 15 vuotta sitten kavereiden kanssa tappelu siitä onko meidän kylän toisiksi viimeinen numero 2 vai 0. Tuo raja näyttää menevän meidän talojen välistä, joten olimme tavallaan molemmat oikeassa. Google Mapsissa huomasin, että 55300-alue on sydämen muotoinen, ainakin jos loitontaa kuvaa niin, että särmät tasoittuu. Ja joo, jos tarkkoja ollaan, meidän talo jäi vähän tuon ulkopuolelle, mutta tämä oli liian hieno sattuma jättää käyttämättä ystävänpäiväkortissa.



tiistai 11. helmikuuta 2014

Origamikarkkitasku


Löysin Prismasta sellaisia liidunmakuisia karkkisydämiä, joita on aina amerikkalaisissa elokuvissa. Taittelin paperista origamisydämen, jonka sisälle sain karkit suojaan. Laitoin ne muovipussista leikatun kulman sisälle, ja niittasin pussin paperisydämeen. Karkkitaskusta tuli sen verran litteä ja kevyt, että se menee kirjekuoreen kaksipuoleisenkin kortin kanssa ja koko hoito menee perille yhdellä postimerkillä.


Käytin sydämiin suurin piirtein A5-kokoista paperia, jolloin valmiiksi taiteltu tasku menee vielä C6-kuoreen. Sydämeen mahtuu kivasti kuusi karkkia, ja muovipussin reunaan jää tarpeeksi vapaata tilaa kiinnittää se sydämeen parilla niitillä ilman, että karkit murskaantuvat. Käyttämäni pussit olivat kovaa, kirkasta muovia, joita löytyy useimmista askartelutarvikekaupoista, kun kysyy korttitaskuja, mutta kinkkupussitkin kelpaavat. A5:sta tehtyyn sydämeen sopivan pussinkulman sivut ovat noin 10 cm plus vajaa sentti kääntövaraa.

maanantai 10. helmikuuta 2014

Ystävänpäiväkorttikatsaus vol. I


Tuli taas aika näpertää ystävänpäiväkortteja, ja tein muutamia eri malleja, ettei homma käy puuduttamaan. Kortti numero yksi on siivekäs origamisydän, joka on siis taiteltu yhdestä paperineliöstä, jonka puolet olivat eri väriset. Ohje löytyy muun muassa täältä.


Toiseen korttiin hahmottelin lyijykynällä sydämen, jonka sisään kirjoitin hyvän ystävänpäivän toivotukset.

maanantai 3. helmikuuta 2014

Vaahdotettua vartalovoita

Mie tiedän, ettei tämä ole varsinainen askartelu tai käsityö, mutta tästä tuli niin ihanaa, että se on pakko jakaa. Tein ihanan kermaista, täyteläistä vartalovoivaahtoa, joka tuoksuu suklaalta, jossa on hitunen kookosta. Ja miksei tätä voisi sipaista huuliin ja kasvoihinkin varsinkin näin talvipakkasilla. Vaahtoa tarvitsee levittää ihan pikkiriikkisen ja se sulaa ihon lämmöstä. 

Sulatin noin desin kaakaovoiraastetta, puoli desiä kookosöljyä ja puoli desiä karitevoita vesihauteessa ja sekoitin joukkoon puoli desiä manteliöljyä. Annoin jäähtyä jääkaapissa välillä sekoitellen, ja kun pinta alkoi jähmettyä aloin vaahdottaa seosta sähkövatkaimella. 

Ensin kyllä sössin homman viemällä kulhon parvekkeelle liian pitkäksi aikaa, jolloin reunat ehtivät jähmettyä parin sentin paksuudelta. Vaahdosta tuli rumaa ja kokkareista, vähän niin kuin liian pitkään vatkattua kermavaahtoa, jossa oli kiinteitä voin palasia joukossa. Jouduin siis sulattamaan ja jäähdyttämään mömmön toistamiseen, jotta sain aikaiseksi hieman notkeampaa, kauniin kiiltävää marenkista vaahtoa.