perjantai 29. kesäkuuta 2012

Syöttökiekko


Tein hiljattain muutamia vauvakortteja, kun miulta niitä kauniisti pyydettiin, ja nämä "parkkikiekot" olivat miun huumorivaihtoehto.

keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Kukkatuhruja



Mie olen jo kirjoittanut täällä miten meidän pitää piirtää sata kasvia. Nyt miulla on kaksi kolmannesta tehtynä ja ajattelin laittaa pientä päivitystä. Olen kokeillut eri tekniikoita, osittain ihan huvin vuoksi ja osittain siksi että löytäisin itselleni sopivan tekniikan. Yllä oleva unikko ja seuraavana tuleva neidonhiuspuu on tehty mustekynällä ja vesiväreillä, joka on nopea tapa, mutta mie en ihan vielä oikein hallitse sitä.



Magnoliaan yritin käyttää kirjoista lukemiani perinteisiä akvarellitekniikoita, joita kyllä saisi opettaa koulussa paremmin. Miekin kolusin peruskoulussa ja lukiossa kaikki mahdolliset kuviksen kurssin läpi enkä muista, että niitä olisi koskaan opetettu meille kunnolla. Joskus ala-asteella taidettiin vähän kokeilla piirtää ensin kynttilällä vahajälkiä, mutta ei miun mieleen koskaan juolahtanut, että esimerkiksi märkää märälle -tekniikkaa voisi käyttää muutenkin kuin vahingossa.


Valkovuokon ja amarylliksen tein akvarellikynillä, joka oli miulle helpoin tekniikka, sillä kynän muodossa olevaa väriä on helpompi kontrolloida. Isona isona miinuksena on sitten se, että yhden kuvan tekemiseen menee niin hirveästi aikaa.