Tämän harmaaksi haalistuneen kimpun aiheena on Dickensin Loistava tulevaisuus. Neilikat on tehty kreppipaperista, muut suodatinpusseista. Suodatinpussipaperin taipuisuus ja lujuus on jotain kreppipaperin ja tavallisen paperin väliltä, eli täydellistä. Ja koska kuumat märät kahvipurutkaan eivät hajota sitä, voi suodatinpaperia huoletta liotella väriliemissä, rutistaa kuivaksi ja oikoa auki ilman että se repeää. Mie käytin värjäämiseen veteen lantrattuja akryylivärejä. Muratin lehdet ostin valmiina, mutta kai se sallitaan kun väri oli oikea ja tuo teksti sopii kirjallisuusteemaan.
perjantai 27. helmikuuta 2015
maanantai 23. helmikuuta 2015
Herttakuningattaren kimppu
'
Sain hiljattain idean tehdä paperikukkakimppuja käyttäen kirjoja inspiraationa. Ensimmäisenä valmistui Liisa Ihmemaassa -kirjan Herttakuningattaren kimppu punaiseksi maalatuista ruusuista. Kimpusta tuli aika kirjava, joten sitä on ehkä vähän vaikea hahmottaa kuvasta.
Kimppu on tehty samalla tavalla kuin katkaistuin varsin sidottu morsiuskimppu, ja käytin pelikorteista leikkattuja lehtiä mansettina. Uloimmilla lehdillä on rautalankavarret, pohjan lehdet liimasin edellisiin kiinni kuumaliimalla. Ruusut tein tähän kimppuun vanhalla kaavalla. Löysin joku aika sitten uuden mielenkiintoisen tavan tehdä paperiruusuja, voin laittaa senkin teko-ohjeen tänne kunhan saan sen kuvattua.
perjantai 20. helmikuuta 2015
Unikkosormus
Tämä unikko on tehty taas kynsilakasta. Kynsilakalla ja metallilangalla saa siis tehtyä näinkin isoja pintoja, kun väliin laittaa tarpeeksi tiuhaan tukisäikeitä.
maanantai 16. helmikuuta 2015
Haikortti
Tein veljenpojilleni tällaisen kitaansa aukovan ystävänpäivähain. Ymmärsin siitä tavasta, jolla hyö myöhemmin esitteli saamaansa korttia miulle, että se oli heille mieleinen.
perjantai 13. helmikuuta 2015
Käsi sydämellä
Tällä kertaa pidetäänkin kunnon linkkisulkeiset. Löysin nimittäin internetin kätköistä hauskoja kortti-ideoita ja niihin vieläpä kaavatkin, ettei tällä kertaa tarvinnut varastaa mallia silmämääräisesti. Kaavan tähän sydänkorttiin löysin yhdestä Facebookin paperiaskarteluryhmästä.
Tein myös värssykortin, joka ensi silmäykseltä tuntuu olevan neljännestä ulottuvuudesta, sillä kannen ja sisäaukeaman lisäksi siitä avautuu vielä kaksi lisäaukeamaa, vaikka se onkin ikään kuin yksi kiinteä kappale paperia. Peter Dahmen opastaa kuinka tuollainen kortti kootaan. Tällä tavalla voisi vaikka tehdä hauskan neliruutuisen ikuisesti jatkuvan sarjakuvan niille, jotka eivät vielä osaa lukea.
Pienet ystävänpäivälahjat voi sujauttaa origamilaatikkoon, jonka tekemisessä ei tarvita saksia tai liimaa, ainoastaan neliskanttinen paperiarkki. Ohje laatikkoon täältä.
maanantai 9. helmikuuta 2015
Lemmenjuoma
Valmistin ystävilleni lemmenjuomasekoituksen punasävyisistä Kool-Aid-juomajauheista ja paukkukarkista. Osaan pulloista sekoittelin eri makuja, jotta sain niistä kivan raidallisia, saas nähdä minkä väristä valmiista juomasta sitten tulee. Lopuksi kaadoin pulloihin hieman dippitikkarin paukkujauhetta, joka saa juoman maagisesti poksumaan ja rätisemään.
Kun olin kaatanut jauheet pulloihin, ymmärsin miksi Kool-Aidia käytetään myös esimerkiksi lankojen ja hiusten värjäämisessä. Hienoa jauhetta oli nimittäin leijaillut nenääni, minkä johdosta räkä oli värjäytynyt kauniin fuksian punaiseksi.
Maistelin itsekin jämäjauheista sotkettua juomaa, ja täytyy myöntää, että se kyllä sai miun olon vähän hassuksi. Mutta vähän niin kuin Abe Simpsonin likaisessa kylpyammeessa sekoittama lemmenjuoma toimi sen aiheuttaman lievän myrkytystilan ansiosta, mie luulen että syy siihen miksi miun posket alkoivat punoittaa liittyi kaikkiin niihin keinotekoisiin väri- ja makuaineisiin.
perjantai 6. helmikuuta 2015
Uusioruusu
Tein tämän pop up -ruusun kierrättämällä Gudrun Sjödénin kuvastoja. Nuo kuvastot ovat oikein hienoa askartelumateriaalia, sillä sivut ovat niissä mattapintaiset ja sopivan paksut, ja niissä ihanan värikkäitä kokosivun kuvia.
maanantai 2. helmikuuta 2015
Halilaatikko
Askartelin tulitikkuaskiin nallen, joka antaa ulosvedettäessä ystävänpäivähalin. Kädet avautuvat samalla mekanismilla kuin sätkynukeilla. Käsien naru piiloutuu leveän nauhan alle.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)