Miun isosiskoni on aina ollut hyvin tyylikäs. Mie muotia ymmärtämätön moukka olen välillä kyseenalaistanut hänen valintojaan, kuten tämän toisen luokkakuvan neonhenkselit, iso pitsikaulus ja otsatukkapermis -yhdistelmän.
Netistä löytyy useita ohjelmia, joilla valokuvan voi muuttaa ristipistokaavaksi. Mie käytin tässä Picturecraftworkia, koska siinä pystyy niin helposti säätämään työn kokoa ja käytettävien värien määrää. Vasta tätä kirjoittaessani tajusin, että yli tuhannen piston kaavat olisivat oikeasti maksullisia, mutta koska tallensin kaavakuvan suoraan omiin kansioihini painamatta sitä Make Your Pattern -nappia, pystyin huomaamattani välttämään tuon maksamisen kuin mikäkin mestaririkollinen.
En noudattanut ihan orjallisesti kaavaa, sillä olisin tarvinnut niin monta melkein samansävyistä lankaa. Esimerkiksi ihon tein nyt vain neljällä sävyllä, joista numero 2 ja 3 olisivat voineet olla asteen lähempänä toisiaan, että varjot olisivat yhdistyneet valokohtiin sulavammin. Tämän tekemiseen toi lisämausteensa se, että läheltä katsottuna tuo näytti ihan sotkulta, ja aina muutaman piston jälkeen piti ottaa pari askelta taaksepäin, että näki mitä on tekemässä.
Hei hieno! Isäni teki aikanaan minulle kuvan veljestäni käsityölehdessä olleen ohjeen mukaan senaikaisella kuvankäsittelyohjelmalla. Pitääpä katsastaa nettiä noiden ohjelmien suhteen, jos vaikka...
VastaaPoistaJa kiva puoli tässä jutussasi on myöskin se, että muistutit mieleeni jo kauan sitten unohtamani termin otsatukkapermis. Ajatella, että sellaistakin on tehty :)
...ja ajatella, että sellainen koreili miunkin, järkevän ihmisen otsalla :)
VastaaPoistaKiitos! Tää on niin älyttömän hieno!
VastaaPoista