tiistai 2. heinäkuuta 2013

Orkideasormus


Kuuntelin eilen, kun kaveri mietti ääneen voisiko kutistemuovista tehdä jonkinlaista pidinnuppia heilurimalliseen, riiputettavaan hääkimppuun, johon tulee orkidean kukkia. Koin sellaisen Hercule Poirot'n heureka-hetken, että melkein sanoin: "But of course! I 'ave been so blind!" Tein heti ruumiinavauksen yhdelle Phalaenopsiksen kukalle, että sain piirrettyä kaavat ja aloin hommiin. Testikukkasesta tein itselleni sormuksen, joka kädessä ei varmasti pillifarkkujen taskuja hirveästi tongita, mutta se on oivallinen niihin hetkiin, kun ojentaa kättään suudeltavaksi. 

Tuon pitkän kaarevan kaistaleen pienet keskilirpakkeet (täysin eksakti tieteellinen nimitys) olisin voinut taivuttaa vielä tiukemmin keskustaan, jotta kukka näyttäisi aidommalta. Mutta nyt en enää uskaltanut, koska edellisestä vastaavasta palasta vasempi lirpake napsahti poikki.

Tarjoiluehdotus. Ajeltu karhun käpälä ei sisälly pakkaukseen.
Vasemmalla hiottu pala, oikealla käsittelemätön muovi.


Päälimmäisen palan kaartuva osa kääntyy paljastamaan takapuolensa, joten päätin hioa sileän nurjan puolenkin mattapintaiseksi. Hiekkapaperilla (P180) hiotusta pinnasta tuli miun mielestä niin kaunis, että päätin käsitellä myös sen karhean puolen samalla tavalla. Samalla lähti viimeisetkin lyijykynän jäljet. Akvarelli- ja puukynävärityksen kiinnitin ihan lopuksi fiksatiivilla, joka pitää värit paikoillaan ja pinnan mattana. Ylhäällä oikealla on kuva siitä miltä täysin kirkas muovi näyttää hiottuna, ja kuten näkyy, tavallinen puuvärikin tarttuu nyt kirkkaan muovin käsiteltyyn pintaan.



1 kommentti: