tiistai 4. maaliskuuta 2014

Peilipöytä


Entisaikaan kaikki oli paremmin, kun joka naisella oli peilipöytä, jonka ääressä saattoi istua ja itkeä. Toin tuulahduksen tuota entisaikaa makkariini, sillä kyllästyin poimimaan kaiken maailman siveltimiä ja meikkikyniä ympäri taloa. Nyt kaikki on keskitetty yhteen pisteeseen ison peilin ja hyvän valon ääreen. 

Pöydän lainasin mummovainaan Singeriltä, jonka päälle suojaksi löysin harmaan MALM-lasilevyn Ikeasta. Levy menee muutaman sentin yli reunoista, mutta sillä hinnalla (10 €!) en voi unelmoidakaan paremmasta. Alunperin hopeanharmaa SONGE-peili on myös samasta putiikista, ja sen kehyksen maalasin ruostemaalilla sopimaan paremmin väritykseen. Maalatusta ruosteesta tulikin keltaisempaa kuin lampunjalkojen ruosteenpunasta, mutta se on oikeastaan parempi näin, sillä se yhdistää nyt tuon keltaisen pjuutipoksin kokonaisuuteen.

Ompelukoneen monttuun sain esille hajuvesipulloja. Sinne voisi laittaa myös jonkinlaisen valon.
Olin suunnitellut ostavani IKEA PS 2012 -lisälipaston, johon olisin kiinnittänyt jalat ja laittanut sen tuon yhden vetolaatikon jatkeeksi. Paikan päällä totesin, että se on vähän liian massiivinen, ja miun pitäisi hioa vaalea lakka pois, petsata se tummaksi ja löytää vielä vähän pienemmät vetimet. Siihen 130 €:n hintaan haluan kyllä juuri sopivan, valmiin tuotteen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti