Miulla on ollut pari kesää tarkoitus tehdä minikokoinen puutarha, jossa on elävät kasvit. Miun parveketontun uudesta kodista tuli nyt tällainen miniatyyrikokoinen oikean oloinen puutarha. Aidompi keijupuutarha olisi kai luonnollisessa mittakaavassa oleva ruukkupalsta, jonne pikkuruinen tonttu tai keiju on esim. nikkaroinut tammenterhosta itikan pöntön ja tehnyt ihmisiltä "lainatusta" sormustimesta kaivoämpärin.
Päädyin tällaiseen useasta ruukusta tehtyyn malliin, jossa piha on rakennettu moneen tasoon. Toinen vaihtoehto, jota mietin, oli rakentaa maisema isoon laakeaan astiaan, niin että siihen mahtuu pieni purokin, mutta miusta rinnetontissa oli enemmän taikaa. Kaksi ehjää pienempää ruukkua on ankkuroitu paikoilleen työntämällä tukikeppi pohjareiästä. Multa on tampattu pikku ruukkujen alta tiiviiksi, ja siellä on myös pari ruukunpalasta tukena.
Tämä on hyvä projekti ottaa rikkonaiset ruukut hyötykäyttöön, mie tosin rikoin ihan varta vasten tuon ison ruukun enemmän tai vähemmin kontrolloidusti. Rajasin haluamani aukon ilmastointiteipillä, ja aloin naputella varovasti ruukun reunaa, kunnes siihen ilmestyi halkeama. Murtumalinjan kulkua kannataa tarkkailla, miun halkeama lähti nimittäin juoksemaan teippausten alla sivusuuntaan, mutta onneksi huomasin sen ajoissa ennen kuin koko ruukku hajosi kahtia. Sen jälkeen järsin aukkoa mosaiikkitöistä tutuilla pihdeillä niin kauan, että lovi tuli mieleisekseni. Ruukun hajottamisen aikana kannattaa käyttää suojalaseja, sillä siinä kyllä lentää teräviä siruja. Lasittamattomien ruukkujen kanssa ovet, ikkunat ynnä muut kannattaa liimata ennen kuin kastelee niiden sisällön, sillä materiaalin huokoisuuden takia ulkopintakin kostuu.
Isoimman ruukun irtonainen reuna muodostaa tuossa vasemmalla taloruukun juuressa yhden tason. Lopuista ruukun palasista tein portaat ja pihakivetyksen. Sammal näyttää mukavan ruohomattomaiselta ja estää multaa valumasta kasteluveden mukana rinnettä pitkin.
Linnunpönttö on tehty porailemalla reikiä kelottuneeseen oksanpätkään. Tuo saniaisen näköinen on nimeltään saumayrtti, jonka löysin Plantagenista muiden minikokoisten kasvien kanssa. Myös mehitähdet, maksaruohot ynnä muut matalat kivikkokasvit sopivat tällaiseen oikein hyvin.
Lankaköynnös kiipeilee rautaista köynnöskaarta pitkin, jonka ali astutaan pihalle. Pihalla parsan alla on pieni penkki, jolla istua ja ihailla puutarhaa.
Katolle pääsee tikkaita pitkin. Solmin tuon verkkokeinun kalalangasta ja grillitikuista. Ensin oli tarkoitus tehdä umpinainen riippumatto kankaasta, mutta ajattelin, että tämä kestää kesän sateet ja raekuurot paremmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti