keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Kynsilakkakukkia


Luit oikein, nämä kukat on tehty kynsilakasta. Yhtä tärkeänä osana on myös ohuen ohut alumiinilanka, josta kieputin silmukoita vesivärisiveltimen varren avulla. Silmukat eivät voi olla hirveän suuria, sillä kynsilakan pintajännitys ei jaksa pitää kovin laaja-alaisia kalvoja kasassa. Kalvon saa parhaiten muodostettua muotoiltuun silmukkaan, kun vetää lappeellaan olevalla kynsilakkasiveltimellä lehtiaihion kapeasta päästä leveämpään. Terälehtisilmukoita voi vähän käpristää valmiiksi, kunhan ei vedä övereitä, sillä lakka on paljon vaikeampi saada pysymään käyrässä kehyksessä kuin täysin suorassa. Lakan kuivuttua lehtiä voi taivutella hellävaraisesti lisää, ja kynsilakkaa voi tietysti levittää useampia kerroksia riippuen siitä, miten läpikuultavan lopputuloksen haluaa.


Kukan voi taivutella kerralla valmiiksi tai terälehti kerrallaan, toisistaan irrallisina pätkinä. Jos tekee jokaisen terälehden erikseen, saa muodon hallittua paremmin ja mahdolliset yksityiskohdat on helpompi maalata. Kukan kokoaminen taas on aika hankalaa, kun terälehdet on saatava tiukasti paikoilleen rikkomatta lakkapintoja. Varresta tulee myös aika paksu, joten itse koin paremmaksi muotoilla koko kukka kerralla yhdestä pätkästä.

Erillisistä terälehdistä koottu lilja. Heteet tehty alumiinilangasta, jonka päässä on tippa kysilakkaa.
Mitään sukupolvelta toiselle kestäviä koruja näin ei tietenkään saa aikaan, mutta lopputulos yllätti kuitenkin kestävyydellään. Luulin, että kukista tulee kuivia haperoita, jotka rasahtavat rikki kosketuksesta, mutta kun taivutin liikaa yhtä terälehteä, se antoikin periksi joustavan muovin lailla. Kun kiinnitin kukkia kampaan, repäisin pari lehteä rikki langanpäällä, mutta kolot sai helposti korjattua uudella lakkakerroksella. Kukkien joukkoon voi liittää langasta ja lakasta tehtyjä pikkuperhosia, tai lisätä pieniä lasihelmiä vaikka marjoiksi tai nupuiksi. Kaiken kaikkiaan tämä on varmasti ihan oiva tekniikka, jos haluaa jotain uniikkia pikkukivaa vaikka häihin tai pikkujoulukaudelle.

Miun alikehittynyt selfie-käsi ei ole kovin vakaa.

2 kommenttia: