Laitetaanpa tänne tuon leinikin teko-ohjekin, kun se paperiruusun ohje näyttää kävijätilastojen mukaan olevan niin suosittu. Alla olevasta kuvasta näkyy minkä muotoisia terälehtiä kukkaan tarvitaan, ja kutakin kokoa tarvitaan kaksi kappaletta. Tarkat, printattavat kaavat löysin OMG My DIY Wedding -blogista.
Tähän kukkaan en tehnyt vartta, sillä varreton kukka on helpompi kuvata. Jos varren haluaa vaikkapa kimppua varten, noihin palasiin voi pistää reiän keskustaan, jonka läpi pujottaa vihreällä kukkateipillä päällystetyn rautalangan. Rautalangan yläpään voi taivuttaa pienelle silmukalle ja liimata sen kiinni sisimmän terälehtipalan muodostaman nupun sisälle piiloon.
Terälehdet käpristetään palloraudalla tai muulla pyöreäpäisellä kovalla välineellä pehmeää alustaa vasten. Käsittele jokainen terälehti kerrallaan pyörivin liikkein keskeltä ulospäin rosoisia reunoja unohtamatta. Pari kertaa taiteltu pyyhekin kelpaa varmasti alustaksi jos ei ole hienoja vaahtomuovi- tai -kumialustoja. Koska mie olen puoliammattilainen, miulla on tätä varten teetetty napakan pehmeä alusta, johon on parhaimman työergonomian varmistamiseksi yhdistetty myös istuin (lue: nojatuoli, jossa on leveähköt, sopivan pehmeät käsinojat).
Pienimpiin osiin voi lisätä vähän väriä. Mie käytin Rangerin Distress Inkin värejä Antique linen ja Peeled paint. Toinen pienimmästä terälehtipalasta liimataan nupuksi, joka liimataan toisen muodostamaan kuppiin. Osat voi liimata toistensa sisään järjestelmällisesti pienimmästä suurimpaan tai jos haluaa kukasta vähän rosoisemman kahden samankokoisen osan väliin voi laittaa viereisen kokoluokan palasen. Muista asetella kerrokset lomittain niin että terälehdet eivät osu aina jämptisti päällekäin, koska silloin kukasta muodostuu piparkakun mallinen eikä pyöreän leinikkimäinen.
Hihittelin tätä tehdessä, kun miulla pyöri mielessä A bit of Fry and Laurie -sketsi, jossa Stephen Fry syö muroja haarukalla ja veitsellä ja kertoo jotain anekdoottia. Yhdessä vaiheessa hän sanoo: "I stooped to pick a buttercup. Why people leave buttocks lying around, I have no idea." Badam-tshh.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti