lauantai 11. lokakuuta 2014

Tupsupeitto


Tämä tupsupeitto sopii vauvalle torkkupeitoksi, ryijyksi seinälle, koristetyynyn päälliseksi tai parveketuolin lämmikkeeksi. Mittasuhteita muuttamalla tästä saa vaikka kaula- tai hartiahuivin. Tekemällä pohjakerroksesta vihreän ja tupsuista keltaiset saa pienen voikukkaniityn. Peitto syntyy helposti eikä tekijän tarvitse osata neuloa, virkata tai ommella. Tekemiseen tarvitaan vain sopiva kehys ja tarpeeksi lankaa.


Käytin kehikkona tyhjän kanvastaulun toista puolta, johon hakkasin nauloja neljän sentin välein. Jos haluaa isommat tupsut, naulat laitetaan tietenkin etäämmälle toisistaan, mutta lankakerroksia pitää myös kieputtaa PALJON enemmän jolloin tarvitaan pitemmät naulat. Lankaa kieputetaan vuoroin pystyyn ja vaakaan, ja jos haluaa nopeuttaa tätä vaihetta, voi käyttää lankaa kaksinkerroin.


Solmin langanpäät kerän vaihtuessa naulojen ympärille. Käytin tähän noin kahdeksan pientä kerää eli 1100 m lankaa, jota olisi ehkä saanut olla vähän enemmänkin, sillä mie tykkään räjähtämispisteeseen asti täyteen tikatuista tupsuista. Silloin tuo punainen rengaskuviokin olisi tullut paremmin esille.


Tulevat tupsut sidotaan kiinni risteyskohdasta. Koska ensimmäinen eli alin kerros meni pystysuoraan, sidos kulkee lankojen takaa poikkisuoraan ja edestä ristiin. Varmuuden vuoksi kiepautin sidoksen kahteen kertaan ja tein oikein tiukan ja pitävän solmun. En varannut tarpeeksi vihreää lankaa solmimiseen, joten jouduin käyttämään mustaa, joka näkyy hieman valmiissa tupsuissa.


Päällimmäiset kerrokset leikataan puolesta välistä poikki. Alimmat mustat kerrokset pitävät tupsut yhdessä. Tupsuja voi vielä leikata pyöreämmiksi ja tasaisemmiksi jos on tarvetta.


Naulojen ympärille kieputetut reunat voi jättää lenkeiksi tai leikata hapsuiksi. Uloimmat tupsut voi myös jättää puolikkaiksi jolloin reunahapsuista saa oikein tuuheat, jos haluaa esimerkiksi letittää ne. Kun otin valmiin peiton pois 60cm X 80cm kehyksestä, se vetäytyi 45cm X 65cm kokoiseksi mitattuna ilman reunahapsuja.

1 kommentti: