Kevät ei voi koskaan tulla liian aikaisin. Oikeiden lumikellojen nousemista odotellessa voi askarrella korvikekelloja ja -iriksiä paperista. Käytin näissä suodatinpusseja, jotka värjäsin sopivan värisiksi.
Lumikellon isot uloimmat terälehdet ja pienet sisäterähdet taivutellaan yhdestä palasta. Varsi on florateipillä päällystettyä ohutta rautalankaa, jonka pää on taivuteltu lenkille, jotta se pysyisi varmemmin paikoillaan. Lenkki kiinnitetään pisaralla kuumaliimaa, ja sama liimapisara pitää myös sisemmät terälehdet paikoillaan. Noita pienempiä terälehtiä kannattaa käpristellä vähän ennen liimaamista, koska sillä tavalla ne asettuvat kauniimmin kehälle.
Iris syntyy kahdesta kappaleesta. Ison kappaleen keskustan läpi pujotetaan taas lenkkipäinen rautalankavarsi. Puristin lenkin päälle herneen kokoisen palleron liimaa, jonka päälle asettelin tuon Y:n mallisen kappaleen. Olin taivutellut Y-kappaleeseen vähän harjakattoa, joten sen ja kuumaliiman ansiosta Y-pala jää sopivasti koholleen. Y:n sakaroihin leikataan halkio noin kolmanneksen matkalta, ja liepeet taivutetaan ylöspäin. Ison palan isot kellertävät terälehdet taivutetaan alaspäin ja ohuemmat välikaistaleet ylös. Lopuksi varteen liimataan pari vihreää suikaletta lehdiksi ja kukka on valmis.
Liotin iriksen osat ensin sinisessä maalissa, jonka jälkeen maalasin siveltimellä keskelle raidat peittävällä titaanivalkoisella akryylivärillä. Valkoiseksi maalatulla pohjalla keltainen pääsee paremmin oikeuksiin eikä näytä niin vihreältä kuin se näyttäisi ilman tuota pohjamaalia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti